sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Teemaviikko lähestyy...

Ilmeisesti puuhaa on riittänyt, kun blogipäivitykset ovat jääneet tekemättä. Ajatuksen tasolla olen kirjoittamista miettinyt monesti, mutta itse tekemiseen pääsen vasta nyt kiinni.

Perinteisesti olin myöhäisellä aamulenkillä kaverinani K & K eli koira ja kamera. Kävellessä idea kirjoittamiseen jäsentyi kameran linssin läpi. Lisäksi metsässä tapaamani naisihminen antoi omalla ilollaan positiivisen pläjäyksen myös minulle. Hän keräsi pihlajanmarjoja, joita kuivaa, murskaa ja pakastaa. Hän pitää happamista marjoista ja syö niitä myös sellaisenaan. Jees. 


Pihlajanmarjasta saa kuitua, C-vitamiinia ja K-vitamiinia. Ei mikään turha marja :)

Valtakunnallisesti viikko 41 on Energiansäästöviikko, johon olemme ilmoittautuneet mukaan. http://www.energiansaastoviikko.fi/osallistujat/ammattiopisto_tavastia


Viikko 43 on Euroopan työsuojeluviikko, jonka tämän vuoden teemana on pyrkimys lisätä tietoa stressin ja psykososiaalisten riskien hallinnasta työssä.

Ammattiopisto Tavastiassa molemmat teemat on yhdistetty perinteisesti viikolle 41. Teemaviikon jälkeen oppilaitos viettää syyslomaa viikon 42.

Miten teemaviikko näkyy oppilaitoksen arjessa?

Infoa annetaan viikolla 40 ja tavoitteena olisi, että opettajat käsittelisivät teemoja opiskelijoiden kanssa ja plussaa on, jos tunneilla syntyy materiaalia muillekin näytettäväksi. Teemoja voidaan käsitellä myös kahvi- ja lounaspöytäkeskusteluissa. Energiansäästö, kestävät hankinnat jne. ovat kaikkia koskevia asioista.

Stressiä aiheuttaa monille roskaaminen ja ihmisten välinpitämättömyys (vapaalla ja työpaikalla).

Roskasakki tulee torstaina 9.10. vierailemaan oppilaitoksessa ja "maalaa" meille kokemukseen perustuvan kuvan siitä, miten ihmiset roskaavat ympäristöään.

Petri Luukkaisen elokuva Tavarataivas kuljettaa meitä "ihmiskokeessa" yhden vuoden ajan. Tavaran määrä voi muuttua "helvetiksi" taivaan sijaan :)



Miten stressiä voisi sitten vähentää?

Työpäivän kiireen keskellä pitäisi olla mahdollisuus pitää 5-10 minuutin hetki itselle, jossa voi "vetää" happea. Sen jälkeen taas jaksaa.

Rennosti kotioloissa, töissä ei ihan näin pitkälle voi mennä.

Turha "pultin" ottaminen asioista, joihin ei voi vaikuttaa, syö valtavasti energiaa. Pitäisi pystyä jättämään sellaiset asiat pois ajatuksista.

Tätä kiveä en pysty siirtämään, joten en anna sen stressata itseäni.

Käsittääkseni ei ole olemassa "lääkettä", joka tepsisi kaikkiin samalla tavalla. Me olemme niin erilaisia. Erilaisuus pitäisi hyväksyä ja osata käyttää vahvuuksia koko porukan hyväksi.

Jollekin pienetkin kivet polulla aiheuttavat stressiä ja pahaa oloa.



Toiset taas painavat läpi harmaan kiven vaikka mikä olisi.

Kolmen kopla, josta yksi on jätetty syrjään... uuvuttavaa

Erilaisuus on rikkaus ja porukan mukana kasvaminen ja muutoksessa eläminen antaa voimia.
Ketään ei pitäisi leimata, jokainen meistä tekee mokia.

Suunnan näyttäminen ei aina tule ulkoapäin,  jokaisella on oma polku tallattavanaan.



Ruusut niin kuin ihmisetkin kasvavat ja kehittyvät omaa tahtiaan.


Joskus voi tulla törmäilyä, mutta niistä selviää puhumalla.



Pitäisi huomata, että ruoho on vihreää myös aidan tällä puolella


Aurinko ja luonto antaa energiaa edullisesti

Bloggaan teemaviikosta lisää kun se on käsillä.
Muistakaahan pitää stressikäyrä matalalla ja nauttia kauniista syksystä. Lokakuu kurkistelee jo esiripun takaa ja kohta astuu estraadille. Sitä odotellessa, tsau!