perjantai 28. marraskuuta 2014

Älä osta mitään / Black Friday

Oli pakko tarttua kynään kun on näin ristiriitainen päivä. Kuluttajaa vedetään kahteen suuntaan.

Tänään marraskuun viimeisenä perjantaina (28.11.14) on "Älä osta mitään" -päivä. Tavoitteena on jatkaa teemaa joulukuun puolelle siten, että jokainen viettäisi tänä vuonna krääsättömän joulukuun.

Krääsätön joulukuu? Pystytkö siihen? Mikä on krääsää? Turha ja tarpeeton, niinkö?
Nykysuomen sanakirjan (1985) mukaan krääsä on (turha, joutava) tavara, roina, kama, rihkama. Wikipedian mukaan rihkama, roju  (toinen merkitys käry, haju).

Vanha ostoskori, joka on "purkautunut" käytössä
Moni pitäisi tätä koria jo krääsänä ja olisi ostanut uuden tämän tilalle, mutta minäpä en. Niin kauan kuin kori kestää kauppatavarat, niin kauan se palvelee minua. Ehkä saan tehdä ostokset yksin korin kanssa kun kukaan muu ei kehtaa olla mukana. Mutta minä ja kori kehdataan :)

Tapahtumalla on omat sivut. Käy tutustumassa. 

Luontoliiton sivuilta löytyy myös aiheesta. Siellä on väärä päivämäärä, mutta aihe on ajankohtainen :)

Krääsää voi vähentää ihan pienillä asioilla, esim. vähentämällä muovikassien ostoa. Niitä tuntuu kertyvän vaikka onkin kori käytössä ja muita kasseja.
Muovikassin voi korvata pieneen tilaan menevällä kangaskassilla.

Tai isoon tilaan menevällä kangaskassilla 

Niin se toinen päivän teema, jota verkossa ja yritysten ilmoituksissa mainostetaan on Black Friday. Musta perjantai, jota pidetään kauppojen joulusesongin aloituspäivänä. Tarjoukset ovat sen mukaisia.

Aamulehden sivuilta lainattua:
"Musta perjantai näkyy mainoksissa tänään Suomessakin. Näyttää siltä, että päivä on tulossa Suomeen kuin halloween.
Kyseessä on amerikkalainen alennusmyyntipäivä Black Friday. Musta perjantai on marraskuun neljäs perjantai, kiitospäivän jälkeinen päivä. Se on Yhdysvaltain vilkkain ostospäivä ja silloin on tarjolla isoja alennuksia.
Yhdysvalloissa on perjantaina pahoja ruuhkia ja jonoja. Pahimmillaan kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty.
Suomessa Black Friday näkyy eniten verkkokaupoissa.
Mustan perjantain kanssa yhtä aikaa vietetään Älä osta mitään -päivää."

Verkkokaupassa törmäsin itsekin tähän mustaan perjantaihin. Siellä on monenlaisia tarjouksia, toisilla jopa joka tunti joku supertarjous.

Nyt on siis valinnan paikka:

Oletko tänään ostamatta mitään?

vai

Käytätkö mustan perjantain tarjouksia hyväksesi ja ostat edullisesti jotain? Toivottavasti et kuitenkaan mitään krääsää :)


ELÄMÄ ON... VALINTOJA TÄYNNÄ!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Keke-valmennus päättyi projektien esittelypäivään

Keväällä alkanut kekevalmennus loppui projektitöiden esittelypäivään.

Koulutukseen kuuluivat kokonaisuudet:
Vastuullinen toiminta ja eettinen tehokkuus 2020
Vastuullisen organisaation turvallisuus ja  viestintä
Energia- ja materiaalitehokkuus
Työhyvinvointi ja reilu johtaminen
Vastuullisuuden mittarit ja indikaattorit ja HJJ (hiilijalanjälki)
Projektitöiden esittely

Ammattiopisto Tavastiasta koulutuksessa oli yhdeksän henkilöä, viisi opettajaa ja loput muuta henkilökuntaa. Lisäksi päiviin osallistui henkilöitä muista oppilaitoksista.

Projektityön sai tehdä yksin tai yhdessä ja aika moni tekikin sen parin kanssa.

Projektien esittelypäivä oli todella antoisa. Projektitöiden esittäjiä oli eri oppilaitoksista ja saimme nauttia monipuolisista kestävään kehitykseen liittyvistä töistä aina autojen verotuksesta roska-astioiden sisältöihin asti.

Minun ja parini työ liittyi materiaalitehokkuuteen ja käsitteli Ammattiopisto Tavastian jätepisteitä. Työ tehtiin kiertämällä ja kuvaamalla kaikkien rakennusten jätepisteet.
Teimme rakennuskohtaisen luettelon jäteastioista tyhjennyskertoineen. Lopputuloksena päivitetään myöhemmin koko alueen jätepistekartta.

Vanha nimike kaatopaikkajäte ei enää ole käytössä.


Törmäsimme monenlaisiin nimikkeisiin jäteastioiden kyljessä, esim. kuivajäte, sekäjäte, irtojäte ja kaatopaikkajäte. Näistä irtojäte ja kaatopaikkajäte ovat jo aikaa sitten käytöstä poistettuja nimikkeitä. Sekajäte -nimikettä käytetään silloin kun biojätettä ei kerätä erikseen ja kuivajätettä kun biojäte kerätään erikseen.

Pääosin kaikki oli kunnossa, mutta muutamia huomioita teimme:

Lasinkeräys aiheuttaa pulmia, nyt astiasta löytyi tasolasia.

Tasolasi ei kuulu lasinkeräykseen. Eikä myöskään olutpullot.


Sana biojäte on osalle tuntematon käsite, eräästä astiasta löytyi normaalia sekajätettä.

Biojäteastia on tarkoitettu ruoantähteille.

Kopiopaperin kuoripaperia löytyy toimistokeräyspaperin joukosta.

 Kopiopaperin päällyspaperi aiheuttaa päänvaivaa.
Meillä on myös joitakin omia sekajätelavoja. Niissä lajittelu ei toimi täysin moitteettomasti. Kartoituksen perusteella voikin tarkastella tilannetta siltä kannalta, että puuttuuko esimerkiksi pahvin keräysastiota joistakin paikoista.



Hämeenlinnasta määrätyt jätteet viedään Karanojan jätteiden käsittelyalueelle, joka kuuluu Kiertokapulalle (12 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö). Lisää jäteasiaa löytyy Kiertokapulan sivuilta.

Muistin virkistämiseksi vielä lajitteluohjeet:
Näytä tiedot


LAJITTELUOHJEET: (Kiertokapula)

Sekajäte = kuivajäte
  • kaikki muovit ja muovipakkaukset
  • styroksi
  • tekstiilit, nahka, kumi, vaipat
  • pehmopaperit (= talouspaperi ja lautasliinat) 
  • lasiastiat ja hehkulamput
  • posliini ja keramiikka
  • ikkuna- ja peililasi
  • kasvit ja multa
  • puutarhajätteet ja maa-ainekset (pienet määrät)
  • biojäte (jos ei kerätä erikseen)

 Näytä tiedot

BIOJÄTE = ruokajäte
  • hedelmien ja vihannesten kuoret
  • lihan ja kalan perkuujätteet
  • kahvinporot, suodatinpaperit ja teepussit
  • ruoantähteet, pienet luut
  • kananmunankuoret
  • elintarvikkeet


ÄLÄ LAITA BIOJÄTTEESEEN:
  • biohajoavia muovipusseja
  • munakennoja, kartonkia
  • talouspaperia, servettejä
  • kasveja, multaa

 Näytä tiedot
LASI:
  • lasipurkit
  • lasipullot
  • poista korkit ja kannet
Näytä tiedot

PIENMETALLI
  • säilykepurkit ja juomatölkit
  • alumiinivuoat ja -foliot
  • kattilat, pannut ja teflonastiat
  • tyhjät maali- ja aerosolipurkit
  • metallikorkit
  • tuubit (korkilla suljettuna)
  • metalliset käsityökalut
  • kaapelit, sähkö- ja jatkojohdot
 Näytä tiedot

PAPERI
  • sanoma- ja aikakausilehdet
  • mainokset ja kirjekuoret
  • luettelot ja kirjat (poista muovitetut ja kovat kannet)
  • kopio- ja tulostinpaperit
  • silputtu paperi
 Näytä tiedot
KARTONKI
  • maito- ja mehutölkit yms. muovikorkkeineen (myös folioidut)
  • kartonkipakkaukset (esim. keksipaketit)
  • askartelukartongit ja piirustukset
  • talous- ja wc-paperihylsyt
  • munakennot
  • paperikassit ja -pussit
  • kopiopaperin kääreet
  • voimapaperi
  • pahvilaatikot, aaltopahvi, jos pahville ei ole erikseen keräyspistettä
 Näytä tiedot

VAARALLINEN JÄTE
  • jäteöljyt, öljynsuodattimet ja muut öljyiset jätteet
  • akut, kytkin-, jarru- ja jäähdytinnesteet
  • maalit, liimat, lakat ja kovetteet
  • liuottimet ja ohenteet
  • hapot ja emäkset
  • vahvat puhdistusaineet
  • elohopeakuumemittarit
  • paristot ja pienakut (niitä myyviin liikkeisiin)
  • lääkejätteet (apteekkiin)
 Näytä tiedot
SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKAROMU
  • kaikki verkkovirralla, akulla tai paristolla toimivat kodin laitteet kuten:
  • kylmälaitteet
  • hellat ja pesukoneet
  • televisiot ja tietokoneet
  • kahvinkeittimet
  • valaisimet ja lämmittimet
  • työkalut
  • loisteputket, energiansäästö- ja LED-lamput



JÄTEASTIOIHIN KUULUMATTOMAT
  • huonekalut ja metalliromut
  • maa-ainekset
  • autot ja ajoneuvojen renkaat
  • remontti- ja rakennusjätteet

Kun jätteet on oikein lajiteltu ja kaikki mahdollinen kierrätetty niin HYMY on herkässä!