torstai 8. kesäkuuta 2017

YK:n teemapäivät

YK (Yhdistynet kansakunnat) on julistanut useita kansainvälisiä vuosipäiviä, joita vietetään maailmanlaajuisesti sen eri jäsenvaltioissa.
Lue YK:sta lisää täältä.




Kesäkuussa on kolmetoista vuosipäivää, mm. maailman ympäristöpäivä 5.6.maailman valtamerien päivä 8.6. , jonka kotisivulle pääset tästä, ja maailman pakolaispäivä 20.6.


Katso koko vuoden teemapäivät täältä.

Vuosipäivien lisäksi täältä löytyvät kansainväliset viikot ja vuosikymmenet.

Suomen YK-Liiton sivuille pääset tästä.

Rauha, turvallisuus ja ihmisoikeudet. Niistä on kyse.



Postaus 23/100

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Tuumaustauko

Hei,
tässä on ollut hiukan vilskettä ja vipinää ja blogin päivitys on jäänyt todo -listalle. Nytkin kirjoitan vain lyhyesti, päivän työt odottavat.
Kestävän kehityksen auditointi on onnellisesti ohi ja Ammattiopisto Tavastialle luovutetaan sertifikaatti syksyllä! Auditoijat ovat antaneet kirjallista palautetta, johon palaan myöhemmin.
Olemme ruusumme ansainneet!
Lukuvuosi 1617 on päättynyt ja opiskelijat ovat joko valmistuneet tai jääneet kesälomalle tai ei aivan kaikki, joidenkin alojen aikuisopiskelijoiden opiskelu jatkuu myös kesällä. Joka tapauksessa nyt on jo kesän tuntua, tälle päivälle on luvattu yli 20 astetta lämmintä.
Kesän lämpö tuo tullessaan ilon ja vapauden tunteen.
Luonto on herännyt hitaasti mutta varmasti. Omenankukat jaksavat yllättää aina kauneudellaan. Olemme saaneet nauttia vuokoista ja muista luonnonkukista pitkään kevään viileyden vuoksi.

Nyt on paras aika mennä metsään kuuntelemaan metsän ääniä, haistelemaan metsän tuoksuja ja aistimaan luonnon kauneutta.  GO!

Postaus 22/100