lauantai 15. syyskuuta 2018

World Clean Up Day

Tänään lauantaina 15.9. on World Clean Up Day eli Maailman siivouspäivä, jota on vietetty vuodesta 2008. Suomessa sitä vietetään ensimmäistä kertaa.



Tutustu World Clean Up Day Suomen sivuihin tästä.

Eri kaupungeissa on houkuteltu ihmisiä yhteisiin siivoustalkoisiin.

"Hämeenlinnan Nuorkauppakamari haastaa kaikki paikalliset asukkaat, toimijat ja yritykset mukaan koko kaupungin siivoustalkoihin, ota siis roskapussi mukaan ja tule mukaan tekemään Hämeenlinnasta entistä siistimpi paikka!" Lue lisää täältä.

Tampereella voi osallistua talkoisiin tai järjestää oman tempauksen. Enemmän tietoa täältä.
Tsekkaa myös menoinfo.

Helsingissä askarrellaan oma miniroskis ja sen jälkeen on mahdollisuus lähteä roskakävelylle. Näin siitä tiedotettiin.




Monet ihmiset keräävät omatoimisesti roskia. Joskus törmää tällaiseen näkyyn:
Roskia on kerätty isolta alueelta ja pussi jätetty odottamaan roska-autoa.Hyvä!
Usein linnut ovat syyllisiä roska-astioiden ympärille levitettyihin roskiin. Elenia Areenan vierustalla asia on hoidettu näin.
Tämäon tosi inhottava näky, Tänä aamuna (15.9.) törmäsimme koirien kanssa kävelytiellä rikottuun olutpulloon. Nyt se on roskissa, toivottavasti mitään ei jäänyt pyöräilijöiden ja koirien harmiksi.
Jokainen, joka huolehtii omat roskansa oikeaan paikkaan ansaitsee ruusun.
Ja he, jotka siivoavat lisäksi muiden roskat, ansaitsevat valoa ja hyvää mieltä päiväänsä, miksei koko eläämäänsäkin. Harvoin varmaan kukaan kiittää.


Yhdessä on avainsana! Pidetään Suomi siistinä!

Postaus 57/100