tiistai 25. joulukuuta 2018

24 Rakkaus

Mitä rakkaus on?
Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, usein toiseen henkilöön. On tutkittu, että kumppanin tuoksu vaikuttaa parin valintaan. Olisikohan noin?

Länsimaisessa kulttuurissa rakkaus jaetaan Platonin kolmijaon mukaan: eros (eroottinen rakkaus), fiia, (veljellinen rakkaus) agape (jumalallinen rakkaus) ja neljäntenä vielä amor, (romanttinen rakkaus).

Kristinuskon mukaan rakkaus on uskon tärkein perusta.
Islamilaisen maailmankatsomuksen mukaan rakkaus on kaikkia uskossa olevia yhdistävä side. Näistä voi etsiä itse lisää tietoa.

Tutkija ja onnellisuuskouluttaja Keiju Vihreäsalo päätti selvittää, mitä rakkaus on? (HäSa 24.12.18)
Rakkaudelta odotamme mukavaa, helppoa tunnetta. Kun tulee vastaan jotain epämukavaa, pakenemme. Etsimme sitä oikeaa, jonka kanssa kuvittelemme elämän olevan yhtä onnea.
Vihreäsalon mukaan rakkaus voi syventyä vain kohtaamalla itsensä ja toisen.
Vetovoiman tunne on tärkeä. Mikäli hyväksyy myös epämukavat tunteet, rakastuminen voi muuttua rakastamiseksi.
Rakastamiseen vaikuttaa biologia, kuten tuoksut, hormonit, iiriksen muoto ja kokemukset, joita on eletty elämä, ympäröivä kulttuuri, kasvatus ja perhe.
Ihminen hakee usein tiedostamattaan suhteita, joissa on jotain tuttua - vaikka se olisi negatiivista.

Rakastumisessa (kemiallinen huuru) ollaan sokeita epämukavuuksille.
Rakkaus ei ole staattinen tila, vaan siinä joutuu kohtaamaan omia tunteitaan sekä toisen ärsyttäviä ja hämmentäviä tunteita. Elämä ei ole koko ajan helppoa ja mutkatonta, toisella on ajatuksia ja mielipiteitä, jotka voivat olla ristiriidassa omien ajatuksen kanssa.
Vanha sanonta, "Osoita toiselle joka päivä, että rakastat häntä", pitäisi muistaa, jotta rakkaus ei pääsisi kuivumaan pois.
Rakkaussuhteeseen kuuluu monenlaisia tunteita, kuten luottamus, välttely, häpeä ja ilo. Virheettömiä emme kukaan ole eli sitä ei kannata luulla itsestä eikä odottaa toiselta.

Vihreäsalon mielestä onnellisuuden salaisuudet ovat yksinkertaisia. Ajankäytön hallinta on tärkeässä osassa, usein tehdään liikaa asioita, jotka kuluttavat voimavaroja ja liian vähän asioita, jotka antavat energiaa. Perusasiat, kuten uni, ruoka ja liikunta ovat onnellisuuden avaimia.

Jos haluat lukea enemmän Keiju Vihreäsalon ajatuksia, niin hän  on kirjoittanut kirjan rakkaudesta,  Jotta voisin rakastaa- rakkauden anatomia.

Rakastamisen kolme elementtiä:
1. Kunnioitus
- kykyä antaa toisen ihmisyydelle ja olemassaololle arvo sellaisenaan
- tila mielipide-eroille

2. Myötätunto
- toisen osaan asettuminen ja hänen kanssaan tuntemista
- rinnalla pysyminen ja toisen kohtaaminen ilman ratkaisuyrityksiä

3. Luottamus
- liikkeen, vaihtelun ja epämukavuuden hyväksyminen
- toinen palaa luoksemme esim. työn vuoksi omissa maailmoissaan tai
projekteissaan olemisen jälkeen

Kauan sitten minussa
Aavistus jo sinusta
Silloin tuntemattoman
Tunnen nyt ja tunnustan

Sä olit vaara liian suuri kiertää
Ja liian houkuttava ohittaa
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan niin palaa, polttaa

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Johanna Kurkela: Rakkauslaulu

maanantai 24. joulukuuta 2018

23 Tsunami

Tsunami on hyökyaalto, joka saattaa syntyä syvän meren alueella sattuvasta maanjäristyksesä, tulivuoren purkauksesta, maanvyörymästä tai asteroidin putoamisesta mereen (Wikipedia).
Indonesian Jaavan ja Sumatran alueella vyöryi paikallista aikaa lauantai-iltana kaksimetriset tsunamin aiheuttamat aallot, jotka tekivät paljon tuhoa.
Tsunami iski maihin Jaavan ja Sumatran saarten välissä olevassa Sundasalmessa. (KUVA: Google Earth)
Tällä hetkellä tiedetään, että 222 henkilöä on kuollut, 850 loukkaantunut ja 30 on kateissa. Lukumäärien ennustetaan edelleen kasvavan. Tsunamin arvellaan aiheutuneen tulivuori Anak Krakataun purkautumisesta. Aallot huuhtoivat mm. rakennuksia ja autoja mennessään.  Tsunamia pahensi tavallista korkeampi vuorovesi, joka johtui täydestä kuusta.

Suomalaiset ovat tehneet 714 matkustusilmoitusta Indonesiaan. Ulkoministeriöstä on lähetetty heille tekstiviesti, jossa kehotetaan seuraamaan paikallisuutisia ja olemaan yhteydessä omaisiin. Ilmeisesti tsunamialueelle ei ole kovin moni ilmoittanut menevänsä.
Vuoden 2004  tsunamin tuhoa.
Indonesiassa on paljon luonnon katastrofeja. Viime syyskuussa siellä oli maanjäristys ja tsunami, joiden seurauksena 2000 henkilöä kuoli. Vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamissa kuoli yli 120 000 ihmistä. Se muistetaan Suomessakin hyvin, sillä silloin kuoli/hävisi myös useita suomalaisia.

Jos haluat lukea tarkemmin tsunamin synnystä, niin lue Tieteen Kuvalehden nettisivulta lisää

Tämä joulukalenteri on täyttynyt osittain järkyttävistä uutistista. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain "kamalaa" ja niiden vaikutukset ulottuvat laajasti eri maihin/alueisiin. 

Kello kiepsahti jo jouluaaton puolelle. Kinkku on uunissa ja jätän sen sinne aamuun saakka. 
Nyt siis voi jo sanoa, että Oikein Hyvää Joulua teille kaikille. Huonoihin uutisiin ei saa jäädä kiinni, vaan on yritettävä ajatella omaa ja läheisten elämää eteenpäin. 


Päivitys 25.12.18 Uhriluku on noussut ja noussee edelleen. Nyt kuolleiden määrä on 373, yli 1 400 on loukkaantunut ja kateissa on yli sata ihmistä. 

lauantai 22. joulukuuta 2018

22 Pakkomielle

Keräilystä voi tulla pakkomielle siinä vaiheessa kun ihminen ei enää hallitse sitä. Hamstraus on talteen keräilyä, harvinaisuuksien metsästämistä,ja mm. postimerkkien keräilyä.

Katariina Ponteva on kirjoittanut kirjan Hamstraus hallintaan, jossa kahdeksan pakkokeräilyn oireista kärsivää kertoo oman tarinansa.
Huolestuttavia merkkejä on jos hamstraaja alkaa salata harrastuksensa tai keräilee ei-järjellisiä tavaroita, esim. wc-paperin hylsyjä. Keräilypakko on iso ongelma myös hamstraajan läheisille. Lähinnä tilan puute toisen tavaroille tulee mieleen.

Ponteva on listannut piirteitä, jotka ovat tunnusomaisia keräilijälle.
Perfektionismi:  Ei kannata aloittaa raivaamista, jos ei saa kaikkea kerralla kuntoon.
Nuukuus: Jos saa halvalla, kannattaa ostaa. Reserviä pitää olla.
Muistojen vaaliminen: Halu tehdä tai käyttää jotain mitä on käyttänyt tärkeissä tilanteissa..
Identiteettikriisi: Ei pysty luopumaan asioista, jotka ovat jo menneet.
Turvallisuushakuisuus: Tavarat korvaavat ihmiset, ne ovat turvallisempia ja niistä saa mielihyvää.
Syyllisyys: Lahjoista ei voi luopua.

Jaahas, mitenköhän tähän pitäisi suhtautua. Minulla on mukeja enemmän kuin "laki sallii", mm. melko paljon muumimukeja, mutta myös kuvassa näkyviä Marimekon ja Iittalan mukeja.
En lue itseäni himohamstraajaksi, mutta melko lähellä sitä ollaan.
Paljon mukana kulkee myös itselle tärkeita astioita ja mm. kirjoja. Ei raski luopua vaikka ei oikeastaan tee niillä mitään. Mutta jos joskus tai sitten kun jää eläkkeelle...
Mieti, keräätkö sinä jotain?

21 Dronet

Torstaina (20.12.) Lontoon Catwickin lentokentän lähistöllä havaittiin kauko-ohjattavia koptereita eli droneja. Lentokenttä jouduttiin sulkemaan keskiviikosta perjantaiaamuun saakka ja vielä perjantai-iltana lyhyeksi ajaksi.

Droneja on olemassa erilaisia. Catwickissä kerrotaan niiden olleen kookkaita.
Kuva: Länsi-Savo 23.8.18. Dronet ovat kehittyneet, ja tehokkaimmat pystyvät kuljettamaan painavia laitteita.
Kuva: Maaseudun Tulevaisuus 25.10.18. Drone eli miehittämätön ilma-alus valvontapuuhissa. Tämä drone ei tosin valvo maatilaa eikä sen peltoja vaan Stora Enson tehdasaluetta Imatralla. 
Minäkin olen törmännyt yhteen droneen. Se pörräsi kotini yläpuolella ja ärsytti minun suunnattomasti. Yritin käsimerkein saada sen katoamaan, mutta se lähti pois oman aikataulunsa mukaan.

Kuva: Iltalehti 20.12.18
Aikamoisen kaaoksen lennokit saivat aikaan. Monia lentoja jouduttiin perumaan. Pohjois-Suomen koneista noin puolenkymmentä lentoa peruttiin. Osa kylläkin siirtyi perjantaille tai myöhemmäksi.
Poliisien oli vaikeaa saada lennokkeja kiinni. Aina kun he olivat pääsemässä jäljille, drone häipyi.
 
Tänään (la 22.12.) on tullut tieto, että kaksi henkilöä on pidätetty lennokkien lennättämisestä, 54-vuotias nainen ja 47-vuotias mies.

Suomessa lentojen häirintä ei median mukaan ole mahdollista. Lentokentät on geoaidattu. Myös Olympiastadionilla on geoaita. Kone ei pääse geoaidasta eteenpäin vaan sen on käännyttävä takaisin.

Kaikenlaisia uhkia tulee tekniikan kehittymisen myötä. Onneksi niihin kehitetään myös suojauksia.
Catwickin jälkeen drone-suojaus varmasti kehittyy edelleen.


Päivitys: 25.12.18 Pariskunta on päästetty vapaaksi. Mies mm. on ollut töissä tapahtumahetkellä. Ketään ei ole tällä hetkellä pidätettynä. Poliisi tutkii...

torstai 20. joulukuuta 2018

20 Kinkkurasva

Kinkkurasvasta tehdään polttoainetta. Kinkkutemppu -kampanja kerää kinkkujen paistinrasvoja koko Suomesta.
Pääset Kinkkutempun sivuille tästä.
Kinkkutemppu haastaa meidät mukaan joulun hauskimpaan kiertotaloustekoon, kierrättämään kinkun paistinrasvat polttoaineeksi.
Suomessa on 230 keräyspistettä, joten aikamoisesta asiasta on kyse. Hämeenlinnasta löytyy 7 eri pistettä. Näköjään K-kauppa on tässä keräyksessä erittäin aktiivinen. Suomen jokainen Citymarket on mukana. Keräys on yhteensä 14 toimijan yhteistyösysteemi.
Keräyspisteet ovat auki 20.12.18 - 7.1.19.
Yhden kinkun rasvalla henkilöauto ajaa kolme kilometriä, joten suomalaisten kinkkumäärällä saadaan paljon polttoainetta ajettavaksi..
Kinkun rasva pakataan kartonkipakkaukseen (tyhjä maitoputkki tai vastaava), joka suljetaan teipillä tai minä olen joskus sulkenut maalarinteipillä. Rasva saa hyytyä rauhassa ja sen jälkeen se kiikutetaan johonkin yllä olevista pisteistä.

 Tee sinäkin joulun ympäristöteko. Vie kinkkurasvasi keräykseen.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

19 Nollahukka

Etsin joka päivä lehdestä aiheita tähän joulukalenteriin. Ja niitä tuntuu löytyvän. Tällä hetkellä kestävän kehityksen eri aiheista puhutaan enemmän kuin koskaan. Joka päivä on joku asia pinnalla.

Kuva sivulta https://www.isannointiverkko.fi/uutiset/pikaopas-joulun-lajitteluun/

Tänään Hämeen Sanomissa oli juttua omaan astiaan myynnistä palvelutiskiltä, joulun ruokahävikin välttämisestä ja  nollahukan viisi k-kirjainta. Tänään enemmän aiheesta:

Nollahukan viisi K-kirjainta (lähes suoraa lainausta 19.12. HäSa)

Zero Waste -kulutusajattelussa kuukauden sekajätteiden pitäisi mahtua pieneen lasipurkkiin.

K ieltäydy - vaihda kertakäyttöiset tavarat kestäviin, esim. termosmukiin tai juomapulloon

K arsi - Mieti, mitä et oikeasti tarvitse. Kun kotona on vain tarpeellinen, huomaat turhan roinan ja jätteen kertymisen helpommin. Tulisit toimeen vähemmällä.

K äytä uudelleen - ja korjaa. Käytä lasipurkkeja irtona ostettujen kuiva-aineiden säilyttämiseen. Tee kangaspusseja ruokaostoksia varten kuluneista tyynyliinoista. Kulahtaneesta t-paidasta saat kestonenäliinoja. (nämä hieman epäillyttävät)

K ierrätä. Kun olet kieltäytynyt siitä mitä et tarvitse, karsinut mitä tarvitset ja käyttänyt uudelleen kaiken minkä voit, kierrätä jäljelle jäävä.

K ompostoi. Lajittele kaikki maatuva jäte biojätteeseen tai kotikompostiin.

Kuva sivulta https://scandinavianoutdoor.fi/elamaa-ulkona/kauanko-roskat-sailyvat-luonnossa/



tiistai 18. joulukuuta 2018

18 Kestävän kehityksen edistäminen

Ammatillisen koulutuksen uusissa tutkinnon perusteissa uudistui myös yhteiset tutkinnon osat. Vuonna 2018 aloittaneilla perustutkinto-opiskelijoilla ei enää ole vapaasti valittavia tutkinnon osia, vaan 10 osaamispistettä siirtyi ammatillisiin tutkinnon osiin.
Nyt tutkinto (180 osp) muodostuu näin:
Ammatilliset tutkinnon osat, 145 osp
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp

Yhteiset tutkinnon osat (ytot) on jaettu kolmeen:
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen 11 osp
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen 6 osp
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen 9 osp
+ valinnaisia osaamistavoitteita edellä mainituista siten, että 35 ospia täyttyy (9 osp).

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen sisältää osa-alueen "Kestävän kehityksen edistäminen" josta yksi osaamispiste on pakollinen ja lisäksi voi valita 3 osaamispistettä valinnaisena.

Reformin myötä kaikki perustutkinto-opiskelijat (myös aikuiset) suorittavat ytot. Aikaisemmista opinnoista voidaan tunnistaa ja tunnustaa opintoja, joissa on sama sisältö. Yhteisissä tutkinnon osissa on kuitenkin useita osa-alueita, joita ei ole aikaisemmin kuulunut ainakaan pakollisiin opintoihin. Yksi niistä on kestävän kehityksen edistäminen.

Kestävän kehityksen edistäminen, 1 osp
pakollisiin osaamistavoitteisiin kuuluu:
Opiskelija osaa
* toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
* ottaa huomioon elinkaariajattelun periaatteet
* pohtia ratkaisuja eettisistä näkökulmista

ja valinnaiset osaamistavoitteet, 3 osp
Opiskelija osaa
*arvioida kestävään kehitykseen vaikuttavat tekijät työssään tai alallaan
* suunnitella kestävän kehityksen edistämiseen liittyviä toimintatapoja
* toimia kestävän kehityksen edistäjänä työssään tai alallaan
* arvioida kestävän kehityksen edistämisen onnistumista työssään tai alallaan.
Tällä hetkellä yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden opintoja viedään MOODLE -alustalle eli esimerkiksi oppisopimusopiskelijat ja monet muut opiskelijat voivat tehdä opintoja verkossa.
Agenda 2030 Kuva:https://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/kehitys/post-2015
Hienoa, että kestävä kehitys on nyt selkeästi osa opetusta.
Kestävä elämä, kestävä toiminta, kestävä tulevaisuus.


maanantai 17. joulukuuta 2018

17 Puolan ilmastokokous

Puolan Katowicen ilmastokokous päättyi lauantaina 15. joulukuuta. Kokous oli tärkeä jatko Pariisin vuoden 2015 ilmastokokoukselle. Pariisin sopimuksessa sovittiin, että maapallon keskilämpötilan nousu pidetään alle kahdessa asteessa verrattuna esiteolliseen aikaan.
Kuva: Ympäristöministeriö
Kuva: Ympäristöministeriö

Katowicessa sovittiin Pariisin sopimuksen sääntökirjasta mm. siitä, miten sovittuja tavoitteita kohti ryhdytään etenemään ja miten maat seuraavat ja raportoivat päästövähennyksistään. Päästövähennyssitoumusten seuranta alkaa vuonna 2020.
kuva: www.tekniikkatalous.fi
Tekniikka & Talous otsikoi nettisivuillaan Katowicen ilmastokokouksen päättyneen laihaan sopuun.
Brasilia ajoi sääntökirjaan tekstimuotoilua, jossa olisi saattanut toteutua kaksoislaskenta. Kaksoislaskenta tarkoittaa sitä, että jos toinen maa tekee toisessa maassa ilmastotekoja niin molemmat maat voisivat kirjata päästövähennykset hyödykseen. Tästä oli tulla pattitilanne, mutta lopulta asia siirrettiin seuraavaan kokoukseen. Tämän jälkeen kokous saatettiin loppuun.

Seuraava kokous on ensi vuonna Chilessä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

16 Avokaatopaikka

Nyt mennään itänaapuriin. Hämeen Sanomat ja Kainuun Sanomat julkaisivat tänään saman artikkelin, jota en olisi halunnut lukea. Luin kuitenkin.

Moskovan ympäristökaupunkien kaatopaikkojen hajuhaitoista pyritään pääsemään eroon. Yhdyskuntajäte pakataan junaan ja viedään 1000 kilometrin päähän Arkangeliin.
Taigalle rakennetaan Venäjän suurinta avokaatopaikkaa, jonka pitäisi valmistua reilun vuoden päästä eli vuonna 2020.

Paikallisia asukkaita ei ole kuultu. Avokaatopaikan 5000 hehtaarin alueen työt on aloitettu kenenkään tietämättä.

Esimerkki avokaatopaikasta: Latinalaisen Amerikan suurin kaatopaikka
Avokaatopaikalle kuljetetaan viisi junakuormallista jätettä päivässä.  Ensin jäte kerätään Moskovan lähellä olevaan Lyubertsyn kaupunkiin, jossa se puristetaan kasaan ja lastataan junanvaunuihin. Seuraavan 20 vuoden aikana Komin ja Arkangelin rajalle tuodaan joka vuosi 500 000 tonnia jätettä Moskovan alueelta. Jätemäärä on kuitenkin vain 6 % Moskovan jätemäärästä, joten ongelma ei poistu. Arkangelin asukkaille sen sijaan avokaatopaikasta tulee iso ongelma. Ihmiset ovat osoittaneet mieltä viime kesästä lähtien, joilloin paljastui, että sinne tehdään kaatopaikka. Paikallinen väki pelkää että jättiläismäiseltä kaatopaikalta voi sulamisvesien ja pohjaveden mukana tulla saasteita ja hajuja kesäaikaan. Joet laskevat Jäämerelle saakka.

Uutistoimisto Tass on kirjoittanut avokaatopaikasta nimillä "ekologionen teknologiapuisto", "ympäristöteknologinen puisto" ja "EcoTechnoPark"
Riossa tämä kaatopaikka suljettiin 2012
Uudelle kaatopaikalle ei tehdä tietä, joka tarkoittaa sitä, että jos haluaa päästä Shiesin rautatiepysäkille, on kuljettava lähimmästä kaupungista Urdomasta 35 kilometrin matka metsien ja soiden läpi.

Monissa muissakin Venäjän suurkaupungeissa on jäteongelma. Tällä hetkellä mm. Pietarin vaaralliset ongelmajätteet menevät "maton alle" eli tuhansille laittomille kaatopaikoille, joita löytyy metsistä ja pellon pientareilta.
Tämä Brasilian kaatopaikka suljettiin tammikuussa 2018
Alla olevasta kartasta voi todeta, että Arkangelin ja Komin (rajattu alue oikealla) rajalle on Moskovasta tosiaan pitkä matka.

Toivotaan, että Venäjällä ymmärretään, että jätteiden käsittelystä on tehtävä liiketoimi. Jätteiden kierrätys ja uusiokäyttö saadaan toimimaan ajatustavan muutoksella ja tuomalla kierrätysastioita pihoihin.

15 Vilkku

Vilkku, tarkemmin auton suuntavalo on auton molemmille puolille suunnattu valaisin, jolla kuljettaja osoittaa mihin suuntaan hän on kääntymässä tai vaihtamassa kaistaa.

 Liikenneturvan seurannat paljastavat, että vain 87 % kuljettajista käyttää vilkkua. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi seitsemästä ei käytä sitä.
Liikenneympyrästä poistuttaessa useampi kuin joka neljäs ei käytä vilkkua. Haloo!
Kuva: https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/5760ee16-3e9c-4fd2-83a4-a772e3cc2080
Vilkuttaminen tai virallisesti suuntamerkin näyttäminen on jokaisen liikenteessä kulkevan tehtävä. Takana ajavalla pitää olla mahdollisuus varautua edellä ajavan auton kääntymiseen tai kaistan vaihtoon.

Jokainen on varmaan kuullut vitsailuja siitä, että joissakin automerkeissä vilkku ei kuulu normivarustukseen vaan se pitäisi ostaa lisavarusteena. No ehkä ennemminkin vilkun käyttäminen on lähtöisin polkimien ja ratin välistä eli kuljettajasta ja varsinkin kuljettajan asenteesta.

Sen sijaan liikenneympyräkäyttäytymisessä on varmasti oikeasti tiedon puutetta. Autokoulussa on asia opetettu, mutta jos ei tarvitse ajaa liikenneympyröissä, niin taito on saattanut unohtua.

Meillä on liikenneympyrä/kiertoliittymä melkein oppilaitoksen vieressä Poltinaholla. Olettaisin, että  jokainen Hämeelinnalainen moottoriajoneuvon omistaja ajaa siitä useamman kerran kuukaudessa tai ainakin vuodessa.


 Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että jokainen toimii ympyrässä oikein. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on väistettävä liikenneympyrään tullessa ja sieltä lähtiessä.

Katuman liikenneympyrä on erilainen. Siinä on kaksi kaistaa ja siinä ajaessa kuljettajalta tarvitaan pelisilmää ja toisten huomioimista vielä enemmän kuin Poltinahon ympyrässä. On huomioitava kuljettajat, jotka eivät osaa ajaa kaksikaistaisessa ympyrässä ja jotka eivät käytä vilkkua vaihtaessaan kaistaaa tai poistuessaan ympyrästä.


Liikenteessä on aina muita, harvoin saa yksin ajella, joten toimitaan liikennesääntöjen ja -rajoitusten mukaisesti.
Muista: ensin vilkku, sitten jarru.

perjantai 14. joulukuuta 2018

14 Noin 700-vuotias

Hämeen linna rakennettiin 1200-luvun lopulla. Nykyään linnan lähellä on Vankilamuseo, sotahistoriallinen erikoismuseo Museo Militaria sekä Hämeenlinnan kaupungin historiallinen musero, jonka perusnäyttely on linnan päälinnassa.

Hämeen linnan valaistus kytkettiin päälle tänään klo 18.00. 11 000 lediä valaisee linnaa ulkoapäin ja osaa sen sisätiloista. Valaistus kestää tämän viikonlopun (60 tuntia)

Valaistus: Henna Akkala ja Panu Koskinen
Valaistuksella halutaan tehdä kunniaa itse rakennukselle, sanovat tekijät.

Paljon oli ihmisiä liikkeellä linnan lähellä tänään iltayhdeksältä. Eikä se ole ihme, kun katsoo kuvia. On hienoa asua kaupungissa, jolla on historia ja näkyvä todiste siitä. 

torstai 13. joulukuuta 2018

13 Valoa pimeyteen

Lucian päivää vietetään joulukuun 13.päivä. Päivä on tullut Suomeen Ruotsista. Lucia-neito tuo valoa pimeyteen kynttiläkruunu päässään ja päivää vietetäänkin valon juhlana.

Tänään on perinteisesti valittu myös vuoden 2018 Lucia-neito kymmenen neidon joukosta.

En liitä tänne valittua Lucia-neitoa, vaan laitan kuvan jouluhiirten valitsemasta Lucia-neidosta. Hän on Hipsu-jouluhiiri, joka seikkailee Kahvila-ravintola Punaportin Facebookin joulukalenterissa veljensä Rapsun kanssa.


Iloa ja valoa meille jokaiselle!

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

12 Kehujen keskiviikko

Kehumisen teemapäivää vietetään 13. joulukuuta ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Lahtelainen Elämänjälki on teeman ja kampanjan takana. Elämänjälki on työyhteisöjen ja yksilöiden valmentamiseen ja hyvinvointiin erikoistunut yritys. Heidän tavoitteenaan on, että työyhteisöissä kehuta retostellaan nykyistä enemmän.

Kuva: https://aluehallintovirasto.blog/2017/01/05/kehu-kiita-kampanja-toi-iloa-aluehallintovirastoon/

Huomenta! Tästä tulee hyvä päivä. Yhdessä onnistumme. Sun kanssas on mukava tehdä hommia. Me ollaan hyvä työpari. Hoidetaanko tää yhdessä? Voisitko auttaa? Kiitos, kun autoit.
Sä oot kyllä hyvä tossa hommassa. Näytä, miten sä teet sen. Opeta mullekin toi. Porukalla hommat hoituvat. Saatiin koko porukka kiitosta. Kylläpä tuntuu hyvältä.

Kuva: https://aluehallintovirasto.blog/2017/01/05/kehu-kiita-kampanja-toi-iloa-aluehallintovirastoon/

Ei se niin vaikeata ole. Sitä pitää harjoitella. Vähän kerrallaan, niin siitä tulee tapa. Jaa mistä. No siitä, että kehutaan kaveria silloin kun hän on sen ansainnut.

tiistai 11. joulukuuta 2018

11 Palautuspäivä

Joulukuun 11. päivä on monelle mieleinen päivä. Veronpalautukset tipahtavat tilille, jos niitä on saamassa. Tämä oli myös siinä mielessä historiallinen päivä, että ensi vuonna palautukset maksetaankin eri systeemillä.


Verohallinto ilmoittaa muutoksesta sivuillaan näin:
"Vuonna 2019 verotus päättyy asiakaskohtaisesti verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Veronpalautuksen maksupäivä ja jäännösveron eräpäivä määräytyvät verotuksen päättymispäivän mukaisesti. Verotus voi päättyä aiempaa huomattavasti aikaisemmin ja samalla myös mahdollisen veronpalautuksen maksupäivä aikaistuu. Valtaosalle henkilöasiakkaista veronpalautukset maksetaan jatkossa jo elokuussa. Veronpalautuksen määrän näet sinulle lähetettävästä verotuspäätöksestä tai OmaVerosta.
Veronpalautuksen maksupäivään vaikuttaa:
  • oman verotuksesi päättymispäivä
  • veroilmoitukseen tekemäsi muutokset
  • muutokset, jotka puolisosi tekee omaan veroilmoitukseensa."
Luulisin tuon tarkoittavan sitä, että jos en tee mitään muutoksia veroilmoitukseen, joka tulee keväällä, niin palautukset tulevat elokuussa, mutta jos teen, niin sitten palautukset tulevat myöhemmin kun asia on käsitelty. 

Sama pätee "mätkyihin" eli jäännösveron maksamiseen. Nekin aikaistuvat samalla kaavalla kuin palautukset.

Nyt voi todella sanoa, että kaikki muuttuu, kun tämäkin käytäntö muuttuu.

Tämä kuva tuntuu enemmän tutulta kuin tuo ensimmäinen. Käteinen taitaa olla myös katoava "luonnonvara", suurin osa maksaa kortilla. Minäkin, vannoutunut käteisellä maksaja,  olen huomannut siirtyväni yhä enemmän korttimaksuun. Niin se vain on, että yhteiskunta ohjaa meitä haluamaansa suuntaan. 

maanantai 10. joulukuuta 2018

10 Human Rights Day

70 vuotta sitten 10.12.1948 hyväksyttiin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Tästä päivästä tuli ihmisoikeuksien päivä.
Suomen YK-liiton sivuilta voit lukea esimerkkejä siitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat tai tarkemmin eivät toteudu.
Kuvakaappaus Suomen YK-liitto
YK-liiton sivuilla on myös ihmisoikeuspeli, josta en kuitenkaan laita tähän linkkiä vaan kuvakaappauksen etusivulta. Kuvasta voit lukea muutaman  tosiasian tämän ajan maailmasta.



Pääset lukemaan ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen Ihmisoikeusliiton sivuilta tästä.
Julistuksessa on 30 artiklaa.

Esimerkit kahdesta artiklasta.
1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Toteutuuko mielestäsi ihmisoikeudet Suomessa julistuksen mukaisesti?

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

9 Joulukortti

Postin mainos Helsingin Sanomien (9.12.18) etusivulla vaikutti siten, että päätin ottaa joulukortit aiheeksi tämän päivän postaukseen.

Ja näin teksti jatkuu:


Tänään 93-vuotias miehen täti kertoi, ettei aio lähettää joulukorttia kenellekään. Hän on kuitenkin ostanut kortin eräälle hyvälle ystävälle, jolle hän antaa sen käteen. Vaikka hän ei lähetä kortteja, niin siitä huolimatta tiedän, että jokainen joulukortti, jonka posti tuo, on kullan arvoinen ja odotettu. Minäkin lähetän hänelle kortin, vaikka voisin sen myös viedä. Se on siten paljon arvokkaampi. Yksinäiselle vanhukselle kaikki asiat, jotka katkaisevat päivän, on tärkeitä.

Joten, mieti tarkkaan, onko sinulla sellaisia läheisiä tai vähän kaukaisempiakin tuttuja, joille joulukortti antaa oikeasti hyvän mielen. Osta joulukortti ja postimerkki tai voit myös ostaa kortin, jossa postimaksu on maksettu jo valmiiksi. Kirjoita se ja laita postiin. Isommat määrät kannattaa laittaa keskiviikkoon, 12.12. mennessä (joulupostimerkit) tässä punaisessa kuoressa postilaatikkoon.


 PIENI TEKO,
SUURI TUNNE
Täytyykin huomenna ostaa joulumerkit, ettei jää viime tippaan.

perjantai 7. joulukuuta 2018

8 Jean Sibelius

Joulukuun 8. päivä on Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä.
Sibeliusdagen, den finländska musikens dag, The day of Jean Sibelius, Day of Finnish Music.

Johan Julius Christian "Janne" Sibelius (6.12.1865, Hämeenlinna - 20.9. 1957, Ainola, Järvenpää). Jean -taiteilijanimen hän otti käyttöönsä vuonna1886. Sibelius oli ammatiltaan taidemusiikin säveltäjä. Hän oli naimisissa Ainon (os. Järnefelt) kanssa ja he saivat kuusi tytärtä.

Sibeliuksen synnyinkoti on Hämeenlinnassa Hallituskadun varressa. Siellä järjestetään erilaisia maksullisia musiikkiesityksiä, joihin kannattaa viedä esim. vieraansa.
Sibelius kävi alakoulun ja Hämeenlinnan normaalilyseon Hämeenlinnassa. Normaalilyseon muistolaatta on osoitteessa Sibeliuksenkatu 19, jossa normaalilyseo silloin sijaitsi.

Sibeliuksen tuotanto on valtava. Ruotsalainen levy-yhtiö BIS on julkaissut koko Sibeliuksen tuotannon vuonna 2007. Sitä kertyi  yli  60 cd-levyllistä.

 Sulje silmäsi ja kuuntele Sibeliuksen Finlandia. Video sopii myös hienosti musiikkiin.

Tarja M. on julkaissut videon 23.7.2012 Youtubessa. 

Hämeenlinnan Sibelius-puistoon avattiin Suomen ensimmäinen soiva puisto Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2014. Puiston penkit aktivoituvat liiketunnistimesta soimaan ja alkavat soittamaan puusarjan pianosävellyksiä. Näistä tunnetuin on Kuusi, muut kappaleet on tehty pihlajalle, männylle ja koivulle.

Jos et vielä ole käynyt puistossa, niin nyt on korkea aika. Se sijaitsee keskellä kaupunkia osoitteessa Birger Jaarlin katu 15.
GO!

7 Osta työtä Suomeen

Tällekin päivälle (7.12.) on oma teemansa: "Osta työtä Suomeen". Suomalaisen Työn Liitto on päivän takana.
Suomalaisen Työn Liitto on toiminut jo yli 100 vuotta sen eteen, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy.
Jos haluat lukea lisää asiasta, niin pääset tästä Suomalaisen Työ Liiton sivuille.

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään nyt neljättä kertaa. Päivällä halutaan muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä. Nykyään iso osa suomalaisista ajattelee, että tuotteen tai palvelun työllistävyys tulee vaikuttamaan ostiópäätöksiin yhä enemmän. Mitä mieltä sinä olet?

 Itsenäisyyspäivän jälkeen on hyvä pysähtyä miettimään omia kulutustottumuksiaan.

Näistä merkeistä tunnistat suomalaisen työn.
Avainlippu voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle, kun kotimaisuusaste on vähintään 50 %. Keskimääräisesti Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 %.
Avainlippu -merkkiä on myönnetty yli 4 000 kpl. Merkki on muun  muassa Novita -lehdellä, Seinäjoen tangomarkkinoilla ja Fredriksonin ylioppilas- ja valmistumislakeilla.

Design from Finland -merkki voidaan myöntää tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle, jonka luomisessa muotoilu on ollut keskeisessä asemassa. Merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta Suomessa ja kansainvälisesti. Käyttäjälähtöisyys on yksi keskeisimpiä merkin myöntämiskriteerejä.
Nanso, Nokian kumisaappaat ja Isku ovat muun muassa tämän merkin omistajia.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään. Yritykset toimivat vastuullisesti ja kantavat yhteiskunnallista vastuuta. Voitosta vähintään puolet käytetään toiminnan kehittämiseen tai lahjoitetaan johonkin hyvään tarkoitukseen. Merkin voi saada yritys, joka on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia.

Luotsi-säätiöllä on tämä merkki. Hienoa!

Tietoa muista tuotteista, palveluista  tai yrityksistä, joilla on edellä mainittuja merkkejä löydät Sinivalkoinen valinta -sivustolta.

Palatakseni otsikkoon, itse olen ollut melko tarkka ostamieni tuotteiden kanssa. Mieluummin suomalaista, jos on mahdollista. Tässä yksi esimerkki. Iso Pahkalan tuikkutalo, joka on ostettu Kalajoelta tehtaan omasta myymälästä. Varmasti kotimaista työtä ja toimii.


torstai 6. joulukuuta 2018

6. Itsenäinen Suomi


Eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta 1917 porvarillisen senaatin eli hallituksen antaman itsenäisyysjulistuksen. Venäjä, Ruotsi ja Ranska tunnustivat Suomen virallisesti 4.tammikuuta 1918. Saksa tunnusti itsenäisyyden 6. tammikuuta 1918. (Wikipedia)

Tänään Suomi täyttää 101 vuotta. Syntymäpäivää vietetään maltillisemmin kuin viime vuoden 100-vuotisjuhlaa. Niinhän sen pitääkin olla.

Tänä vuonna Itsenäisyyspäivän vastaanotolla on ympäristöteema ja presidentin rouva, Jenni Haukio, muun muassa toteuttaa sitä pukeutumalla suomalaisesta koivusta tehtyyn pukuun. Koivusta valmistetusta sellusta on tehty loncell-kuitua, josta on kudottu puvun kangas. Puku on syntynyt monialaisena yhteistyönä Aalto-yliopistossa.

Etukäteen tiedetään jo, että monien muidenkin daamien ja ehkäpä herrojenkin puvut edustavat kierrätystä, vanhan tuunaamista, kiertotaloutta ja joku on ilmoittanut tulevansa samassa asussa jo kolmannen kerran näihin juhliin. Tällä hän viestii sitä, että ei puku vaan se mitä on puvun sisällä on huomioimisen arvoista; teot ja saavutukset. Myös puvun/asun lainaaminen on tullut kuvioihin. Monen asu edustaa myös henkilön asuinpaikkakunnan osaamista.
Eduskunta hyväksyi siniristilipun Suomen valtiolipuksi 28. toukokuuta 1918, ja senaatti vahvisti lain seuraavana päivänä.
Kunniavieraina ovat sotiemme veteraanit, joista kymmenen on yli 100-vuotiaita tai vanhempia. Lottien ja sotaveteraanien lukumäärä saattajineen on 80. Yhteensä juhliin on lähetetty 1700 kutsua.

Vastaanoton herkkupöytään on valittu "erityisesti luomutuotteita, lähiruokaa ja muita mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia tuotteita. Marjat, kasvikset, villikala ja riista painottuvat ruoissa.
Ympäristöystävällisyys on huomioitu myös vastaanoton juomatarjoiluissa. Linnan perinteinen booli valmistetaan tänä vuonna 82 prosenttisesti luomutuotteista. Viinit ovat luomuviinejä ja mehu on tehty Kultarannan omista omenoista. Lisäksi kahvi ja tee ovat 100 prosenttisesti ilmastokompensoituja luomutuotteita.
Hiilijalanjälki on pyritty minimoimaan lisäksi tuotteiden kuljetuksissa ja pakkauksissa. Toimituksia tehdään muun muassa hybridiautoilla ja lavakärryillä ja tuotteiden pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä. Osa vastaanotolla käytetyistä lasipulloista jatkojalostetaan kierrätysdesigniksi. Itsenäisyyspäivän vastaanoton ruokahävikkiin on jo vuosia kiinnitetty huomiota ja vuonna 2018 se tulee olemaan entistäkin vähäisempää." (IL, 30.11.2018)

Ja laitan tähän vielä tuotteetkin, jotka pöydästä löytyvät:
Suolaiset tuotteet:
Savulahnavoileipätorttua
Muikku-haukivoileipäkakkua
Kuha-kirjolohimosaiikkia
Siianmätiblinejä
Muikku-, särki-, silakka- ja ahvenrieskasia
Haukea fenkolileivällä ja kuorretta mallasleivällä
Lammasbriosseja
Palvipeuravoileipäkakkua
Hirvi-, peruna- ja härkäpapu-punajuuripiirakoita
Särki- suppilovahvero- ja palsternakkapasteijoita
Tatti-ohjapiirakoita
Kotimaisia juustoja ja siemennäkkileipää

Makeat tuotteet:
Ellen Svinhufvud -kakkua
Puolukka-kuusenkerkkäkakkua
Kultarannan marjakakkua
Mustaherukkabebe-leivoksia
Kanelikampoja
Mustikkakukkosia
Härkäpapupikkuleipiä
Tyrni-, mustikka- ja karpalomarmeladeja
Kermatoffeemakeisia ja suklaatryffelikonvehteja

Juomat:
Ilmastokompensoitua kahvia ja teetä
Linnan perinteistä boolia
Luomupuna- ja valkoviiniä
Pienpanimo-olutta
Kultarannan omenamehua
Vettä

Tänä iltana monet suomalaiset istuvat television ääressä ja seuraavat lähetystä kotona. Joillakin on tapana kutsua ystäviä nauttimaan pikkuherkuista, jouluglögistä ja ehkäpä myös kuohuviinistä television katsomisen lomassa.

Muutakin perinteistä katsottavaa teeveestä tulee: Itsenäisyyspäivän paraati on tänä vuonna Mikkelissä ja elokuva Tuntematon sotilas (1955) tulee/tuli puolilta päivin Teemalta. 

Hämeenlinnassa on perinteisesti eilen (5.12.)vietetty Vanajanlinnan juhlavastaanottoa. Kutsuttuja oli tänä vuonna lähes 1000 henkilöä. Vastaanotto onkin noussut toiseksi suurimmaksi itsenäisyysjuhlaksi Suomessa (HäSa 6.12.2018).
Vanajanlinna pääkokki Mika Jokela toteaakin, että vastaanotolla on merkittävä vaikutus myös koko kaupunkiin. Kampaamot ja taksit ovat varattuja ja myös asuja ostetaan paikallista yrityksistä.

Nautinnollista Itsenäisyyspäivää teille!

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Siniset on järvet sinisyyttä heijastaen. Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien. Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen. (Jukka Kuoppamäki, Sininen ja valkoinen)