lauantai 15. syyskuuta 2018

World Clean Up Day

Tänään lauantaina 15.9. on World Clean Up Day eli Maailman siivouspäivä, jota on vietetty vuodesta 2008. Suomessa sitä vietetään ensimmäistä kertaa.



Tutustu World Clean Up Day Suomen sivuihin tästä.

Eri kaupungeissa on houkuteltu ihmisiä yhteisiin siivoustalkoisiin.

"Hämeenlinnan Nuorkauppakamari haastaa kaikki paikalliset asukkaat, toimijat ja yritykset mukaan koko kaupungin siivoustalkoihin, ota siis roskapussi mukaan ja tule mukaan tekemään Hämeenlinnasta entistä siistimpi paikka!" Lue lisää täältä.

Tampereella voi osallistua talkoisiin tai järjestää oman tempauksen. Enemmän tietoa täältä.
Tsekkaa myös menoinfo.

Helsingissä askarrellaan oma miniroskis ja sen jälkeen on mahdollisuus lähteä roskakävelylle. Näin siitä tiedotettiin.




Monet ihmiset keräävät omatoimisesti roskia. Joskus törmää tällaiseen näkyyn:
Roskia on kerätty isolta alueelta ja pussi jätetty odottamaan roska-autoa.Hyvä!
Usein linnut ovat syyllisiä roska-astioiden ympärille levitettyihin roskiin. Elenia Areenan vierustalla asia on hoidettu näin.
Tämäon tosi inhottava näky, Tänä aamuna (15.9.) törmäsimme koirien kanssa kävelytiellä rikottuun olutpulloon. Nyt se on roskissa, toivottavasti mitään ei jäänyt pyöräilijöiden ja koirien harmiksi.
Jokainen, joka huolehtii omat roskansa oikeaan paikkaan ansaitsee ruusun.
Ja he, jotka siivoavat lisäksi muiden roskat, ansaitsevat valoa ja hyvää mieltä päiväänsä, miksei koko eläämäänsäkin. Harvoin varmaan kukaan kiittää.


Yhdessä on avainsana! Pidetään Suomi siistinä!

Postaus 57/100

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Pitkän kuuman kesän varjopuolia

Olemme saanneet nauttia todella pitkästä ja kuumasta kesästä lähes koko maassa. Kasvit/viljelyt ovat jääneet ilman luonnonvettä, pohjavesi saattaa laskea eli kaivot kuivua ja varmasti paljon muitakin haittavaikutuksia kuumuudesta on ollut. En kuitenkaan kirjoita niistä tällä kertaa.
Nyt postauksen kohteena on Ahvenisto, meidän hämeenlinnalaisten rakas metsä, joka on myös luonnonsuojelualuetta.

Joku tai luultavammin joku porukka on ollut oikein kekseliäs ja roudannut kaksi ”parhaat hetkensä jo nähnyttä sohvaa” Ahvenistolle ampumaradalle johtavan tien läheisyyteen.
Kivahan se on istua pehmeällä sohvalla luonnon rauhassa porukalla ja juoda ja syödä samalla kun vaihdetaan "kuulumisia".
Porukka on grillannut kertakäyttögrillillä metsäpalovaroituksesta huolimatta ja nauttinut muutakin kuin hanavettä. Onneksi metsä on edelleen olemassa. 
Luonnossa viihtyvät lapset/nuoret/aikuiset ovat unohtaneet siivota jälkensä, kertakäyttögrilli ja kaikki muut roskat tölkkeineen ja juomapulloineen on jätetty luontoon.
Siivosin roskat pois maanantaina 16.7., mutta sohvat jäivät edelleen metsään. Pelko siitä, että samanlainen meno jatkuu jäi kalvamaan, jonka vuoksi kyhäsin asiasta mielipidekirjoituksen Hämeen Sanomiin (ei ole julkaistu). Kirjoitus ei ollut oikeastaan mielipide vaan se sisälsi toiveen, että Joku (hyvis) veisi sohvat pois ennen kuin Joku (pahis) saa vahingossa aikaiseksi metsäpalon.
Tänään perjantaina 20.7. sohvia ei enää ole metsässä, vaan Joku (hyvis) on vienyt ne pois.Toive siis toteutui!

Nyt meidän jokaisen pitää olla tarkkana, varsinkin jos kuivuus edelleen jatkuu, ettei käsittele tulta varomattomasti eikä varsinkaan metsäpalovaroituksen aikana sytyttele mitään avotulia. Luin juuri metsäpalosta, joka oli luultavasti saanut alkunsa metsään heitetystä tupakannatsasta. 
 Nautitaan luonnosta, mutta toimitaan ohjeiden mukaan.
Roskaton luonto on meidän kaikkien ilo!
Hyvää kesän jatkoa teille kaikille!

Postaus 55/100

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Ympäristöpäivä Ämpäristöteko

Tiistaina 5.6. vietetään Maailman ympäristöpäivää (World Environment Day). Vuonna 1972 päätettiin, että kesäkuum 5. päivä on ympäristöpäivä. Sen tarkoituksena on nostaa esille muutoksia, joita ympäristössämme tapahtuu.
Lue lisää YK-liiton sivuilta.

YK-liitto on tehnyt ympäristöpäivään kolme tehtävää, joita voidaan teettää koululaisilla.
1. Eko ja Öky
Eko suhtautuu kunnioittavasti ympäristöön kun vastaavasti Öky ei välitä yhtään siitä, miten hänen tekonsa vaikuttaa ympäristöön. Oppilaat voivat piirtää hahmot paperille ja lisätä Ekoa ja Ökyä kuvaavia sanoja hahmojen yhteyteen
2. Turhakkeesta keskustelu ja pohtiminen, mikä on tarpeellista
3. Turhakenäyttely
 Kotoa löytyville turhakkeille voi antaa turhuuspisteitä mm. seuraavin kriteerein:
- negatiiviset ympäristövaikutukset: kertakäyttöinen, saastuttava, ei kierrätettävissä
- käyttökelvottomuus: ei kertakaan, tai erittäin harvoin, käytetty, hankala käyttää, ei vastaa tarkoitustaan, ei toimi, vaarallinen
- korvattavuus: esineen toiminnon voisi helposti tehdä ilman ko. tuotetta
Tarkemmat tiedot löydät täältä.
Mieti, mitä turhakkeita sinun kotonasi on?
 Lähde kävelemään metsään ja nauti siitä, mitä näet, kuulet ja aistit.

Muoviteollisuus on ideoinnut samalle päivälle Ämpäristöpäivän, jolloin voit viedä määrättyihin pisteisiin muoviroskaa, kuten pulkkia, ämpäreitä jne.
Tutustu Muoviteollisuuden sivuille.

Katso Nurmijärven Ämpäristöteko täältä.
Kuvakaappaus Nurmijärven Ämpäristöteon FB-sivulta.
 Muovia tarvitaan, mutta sitä pitää kierrättää enemmän eikä se saa joutua luontoon.

Huomaa ympäristösi!
Huomaa tekosi ja sen vaikutukset ympäristöön!
Muuta toimintaasi, jos se on Ökymäistä.
Hyvää ympäristöpäivää!

Postaus 54/100

Pyöräilykypärä

Pyöräilykypärän käyttö jakaa ihmisiä. Monet vaativat lapsiltaan kypärän käyttöä, mikä onkin ihan viisasta, mutta ihme kyllä, eivät itse käytä sitä. Se ei ole ollenkaan viisasta, johdonmukaista eikä esimerkillistä.

Vuonna 2016 n. 42 % polkupyöräilijöistä käytti kypärää. Kanta-Hämeessä vain 29%. Hämäläistä hitauttako?

Hämeen Sanomissa oli lauantaina 2.6. Mitä ihmettä? -osiossa lasten vastauksia kysymykseen, Miksi aikuiset eivät käytä kypärää?
Lasten vastauksista löytyy lähes kaikki vaihtoehdot, jotka itsellenikin tulevat mieleen. Luultavasti aikuiset ajattelevat, ettei heille tosiaankaan satu mitään. Osa ehkä kuvittelee näyttävänsä tyhmältä kypärä päässä, kampaus latistuu, jne. Onneksi kuitenkin lapsille ostetaan kypärät ja tämän lisäksi valvotaan, että he myös käyttävät niitä.

Liikenneturvan sivuilta löytyy tietoa pyöräilykypärän käytöstä.

Lue lisää pyöräilykypärästä Wikipediasta.

Kaupungissa on usein pyöräilyä varten pyöräilytie, jossa on paljon turvallisempaa ajaa kuin maantiellä. Pitää vain muistaa käyttää kelloa, jotta kävelijät tietävät pyörä lähestyvän takaa.
Pyöräilemisiin kypärän kanssa!

Postaus 53/100