Luukku 19
Opiskelijat
ovat jo joululomalla, mutta tällä kuvalla palataan vielä viime viikkoon. Olemme
leipomossa, jossa ykkösvuoden opiskelijat leipovat mm. näitä
suklaa-kirsikkakakkuja. Uskalsimme poseerata kuvauksen ajan raakojen kakkujen
vieressä. Opiskelijat ovat hybridiopetuksessa, joka jatkuu edelleen ensi vuoden
puolella. Se tarkoittaa sitä, että isot ryhmät on jaettu kahtia, toiset ovat
kotona, toiset koulussa. Jos on teoriaa, niin kaikki voivat opiskella Teamsin
kautta kotona. Toisille etäopiskelu sopii, toisille ei. Käytännön opetuksessa
paikalla olo on oppimisen kannalta tärkeää. Yhden näistäkin kakuista voisi
tietysti paistaa kotona, mutta sarjatyö ei enää onnistu ja ammattilaisten
laitteet puuttuvat. Eikä kotona ole kaikkia leipomossa tarvittavia
raaka-aineitakaan.
Toivotaan, että
ensi vuosi on erilainen. Opiskelijoilla on onneksi nyt loma ja he voivat ensin
levätä ja sitten kerätä energiaa ensi vuoteen. Myös opettajat ja ohjaajat
tarvitsevat lepoa.
Meillä taitaa
olla tiedossa siivousta, leipomista, kauppareissuja ja ruoan valmistamista.
Ihan kiva juttu. Joulua ei onneksi ole peruttu.
Luukku 20
Jouluun on enää
neljä yötä. Joillekin lapsille se voi olla ikuisuus ja toisaalta joillekin
aikuisille aivan liian lyhyt aika tehdä kaikki jouluvalmistelut. Meille se on
just sopivasti. Eilen laitettiin vielä viimeisiä ulkovaloja ja kuvassa
istummekin katajakranssin keskellä. Pikkusen piikit pistelevät. Emäntämme
kertoi torimyyjälle, että hänen entisessä työpaikassaan eläkkeelle lähtijöille
lämmitettiin aina sauna ja siellä henkilö vihdottiin katajavihdalla. Hui! Tämä
pistely on varmaan aika pientä vihtomisen rinnalla.
Katajakranssin
ympärille kieritettiin kymmeniä metrejä jouluvaloa ja hyvä siitä tuli. Nyt sen
valo loistaa ulko-oven vieressä. Vihdoista tai joidenkin mielestä vastoista
puheen ollen, emäntä osti torilta kaksi normaalia saunavihtaa ja lupasi vihtoa
jouluaattona meidätkin. Vähän jännittää, mutta sittenhän sekin tulee koettua.
Mukavaa sunnuntaita. On neljäs adventti.
Luukku 21
Tänään on
vuoden lyhyin päivä. Sitä sanotaan talvipäivän seisaukseksi. Hämeenlinnassa
aurinko nousee klo 9.34 ja laskee jo klo 15.08. Päivän valoa riittää 5 tuntia
34 minuuttia. Se ei ole paljon se, varsinkin nyt kun ei ole edes lunta
antamassa valoa. Hämeen linna sen sijaan on valaistu vielä Tapaninpäivään
saakka. Tänään siellä on viimeistä iltaa neljäs valaisukilpailussa pärjännyt
työ. Sen nimi on Värileiskaus ja nähdyistä kuvista päätellen se on onnistuttu
toteuttamaan suunnittelijoiden toiveiden mukaisesti. Suunnittelijat ovat
Kaivokadun päiväkodin Pikkuverka -ryhmän 12 lasta, jotka ovat tosi aktiivisia
tekemään erilaisia juttuja. On varmasti hienoa katsella Hämeen linnaa juuri
sellaisena valonpilkahduksena kuin sen on halunnut näyttää kaikille ihmisille.
Me poikkesimme edellisellä linnareissullamme Joulupihalla, jossa on
kaikenlaista kivaa ulkona ja sisällä. Jäimme poseeraamaan Ruttotohtorin
ohjetaulun viereen, jossa kerrotaan miten pitää käyttäytyä, jotta kamala virus
ei leviäsi. Tänä iltana me olemme taas näissä maisemissa. Hyvää alkavaa
jouluviikkoa teillekin.

Luukku 22
Löysimme Hämeenlinnan
suurimman lumikasan. Kävimme hifistelemässä moottoriradalla, jossa kolme
lumitykkiä on tehnyt viime viikkoina lunta niin paljon, että varikkolenkkiä
pääsee jo hiihtämään. Meillä ei ollut suksia mukana, mutta kiipeilimme
lumikasassa. Tätä lunta voidaan kutsua keinolumeksi, tykkilumeksi tai
tekolumeksi. Lunta syntyy, kun painevettä ammutaan tykistä paineella ilmaan.
Paras tykityslämpötila on 0...–5 °C:sta. Nykyään hiihtokeskuksissa on
hybriditykkejäkin, jotka usein rakennetaan kiinteästi paikoilleen. Tykkilumi on
kestävämpää kuin tavallinen lumi. Tykillä syntyy lumikiteitä, jotka eivät
sisällä niin paljon ilmaa kuin tavalliset lumihiutaleet. Sen vuoksi
tykkilumesta saadaan tehtyä tiivis kestävä lumipatja, joka kestää
lämpötilavaihtelujakin paljon paremmin kuin oikea lumi.
Meille pieni
yllätys oli, että tykkilunta tehdään koko Suomessa, myös Lapissa, jossa lunta
on paljon enemmän kuin täällä etelässä. Joko sinä olet käynyt hiihtämässä
varikolla?
Luukku 23
Hyvää
aatonaattoa. Toivottavasti ette ole niin kiireisiä, että unohdatte tärkeimmän,
läheisienne muistamisen. Me pääsimme vierailemaan 95-vuotiaan Tuovin luona
puolen tunnin verran. Hän oli tosi yllättynyt ja iloinen meistä. Itsellekin
tuli niin hyvä mieli, kun näki, kuinka onnelliseksi Tuovi tuli saadessaan
meidät syliinsä.
Nyt kun koronan
vuoksi ei suositella isoja perhejouluja, pitää miettiä muita keinoja. Vanhoille
ihmisille joulukortti tai mikä tahansa kortti tai kirje merkitsee paljon
enemmän kuin me digidigitontut kuvittelemmekaan. Vanhanaikainen puhelukin
piristää heitä kummasti, ei aina tarvitse olla skype- tai muuta videoyhteyttä.
Vaikka vierailemaan ei pääsisikään, jouluherkkuja tai muita muistamisia voi
viedä hoitajille, jotka toimittavat ne perille.
Meitä jo
pikkusen jännittää huominen jouluaatto. Siitä tulee varmasti ihan erilainen
kuin mihin olemme tottuneet Tonttulassa. Tänään meillä on ohjelmassa vielä
siivousta, ostoksilla käymistä ja somistamista. Onneksi on puuhaa, niin ei ehdi
jännittää.
Luukku 24
Tänään on
vuorossa Joulusauna, jossa kaikki jännitteet haihtuvat löylyihin. Saunomisella
on pitkät perinteet. Suomalainen sauna kuuluu itäiseeen saunaperinteeseen. Se
perustuu kosteaan höyryyn, joka saadaan heittämällä vettä kuumille kiville.
Puilla
lämmitettävissä saunoissa on oma tunnelmansa kuten myös savusaunoissa. Tämä on
sähkösauna, eikä täältäkään tunnelmaa puutu. Täällä myös kaksi saunatonttua,
jotka eivät taida ihan vastata mytologian saunatonttua, saunan haltijaa.
Saunasta on olemassa paljon muitakin tarinoita, joihin voitte itse perehtyä. Yksi kuitenkin vielä, on olemassa loitsu,
jolla saunassa on parannettu yskää.
"Mene yskä
ykkölään,
Avan tauti
akkalaan!
Lyö löyly
löyhöttele,
Pahat puskut
poistele!"
Toimisikohan
joku loitsu koronan karkotukseen?
Me jäämme tänne
kylpemään, syömään jouluruokaa ja lepäämään. Oikein mukavaa jouluaattoiltaa ja
joulunaikaa teille kaikille. Näemme vielä huomenna ja sitten joulukalenteri on
meidän osaltamme ohi.
Luukku 25
Joulun
tunnelma on näin jouluaamuna parhaimmillaan. Rauhallisuus on lähes käsin
kosketeltavaa. Me olemme saaneet kalenterikuvaukset päätökseen ja voimme nyt
jäädä lomalle. Onpa ollut mielenkiintoinen joulukuu. Olemme nähneet ja kokeneet
paljon. Kiitos sinulle, joka olet ollut mukana matkassa. Nyt on aika toivottaa
teille kaikille oikein hyvää loppuvuotta ja ennen kaikkea Onnellista vuotta
2021.
Toivottelee tontut Enni ja Sulo ja emäntä Merja