Kadotetut

Kevät on ollut aikamoista "haipakkaa", jonka vuoksi tänne ei ole tekstiä syntynyt. Mutta nyt syntyy.
Kirjoitan tähän tekstiin pieniä tarinoita pienistä (todellisuudessa isoista) asioista.

Kevät on tuonut puihin lehdet ja kesään ollaan siirtymässä vauhdilla. Koulut ovat loppuneet ja lomat alkaneet ainakin pienille koululaisille.

Hämeenlinnassa järjestetään koulujen päättymisen ja loman alkamisen kunniaksi nuorille ilmainen KesälomaExpress, joka on päihteetön tapahtuma. Tämä oli jo 12. kerta.

Loman voi aloittaa vaihtoehtoisesti rauhallisemmin lähtemällä kävelyretkelle metsään, esim. Aulangolle tai Ahvenistolle.

Metsä parhaimmillaan

Hiljaisuus huokuu myös maantiellä aamulla viiden aikaan

Aikaiset aamut ovat nautinnollisia kaupungissakin. Lintujen konsertti on aina siellä missä on puita tai pensaita, myös kaupungissa.

Kirjoitan muutaman hiukan erilaisen tarinan teille luettavaksi:

CASE ONE.
Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt.
Löydät sieltä minut. En tiedä, miten olen tänne joutunut enkä tiedä, miten pääsen täältä pois. Olen suoraan sanoen eksynyt. Minulla ei ole diagnoosia, mutta epäilen vahvasti, että minulla on joku muistisairaus. Muistan hyvin syntymäni, jokainen sauma ommeltiin huolellisesti ja lukot kiinnitettiin tarkkuudella. Kaupan hyllyllä hymyilin muiden mukana hintalappu rinnassani. Minut ostettiin ja pääsin matkustelemaan moneen eri paikkaan. Olen suojellut kaikenlaisia vaatteita, matkamuistoja ja tuliaisia. Luulen, että minulla on takanani pitkä työelämäjakso. Paikat ovat vielä kunnossa vaikka käsittely on ollut joskus todella kovakouraista. Yksikään sauma ei ole ratkennut, vaikka minua on heitelty ja vaikka olen joskus ollut pinon alimmaisena. Mutta nyt minut on hylätty. Kukaan ei ilmeisesti kaipaa minua, koska olen täällä yksin. Koirat haistelevat, mutta eihän ne voi auttaa minua mitenkään.

Maailma on ihmeitä täynnä

"Matkalaukkuarvo" on menetetty  lopullisesti

Olisin halunnut elämälleni asiallisen lopun, ensin sekajätteisiin ja sieltä poltettavaksi. Mutta kaikki toiveet eivät aina toteudu ja täällä minä kidun hamaan tulevaisuuteen saakka. Voi voi, kumpikohan meistä tarvitsisi diagnoosin, se joka minut hylkäsi tänne vai minä?


CASE TWO.
On mukavaa olla haluttu. Ihmiselle merkitsee enemmän se mitä on sisällä kuin ulkoinen kuori. Ja parempi niin, koska jos he katsoisivat ulkoista olemustani ja ymmärtäisivät sen viestit, niin ehkä he eivät olisikaan minusta enää kiinnostuneita.
On mukava tunne, kun näppärät sormet kuorivat minulta ensimmäisen kerroksen pois ja avaavat minut. Sisukseni odottavat ojennuksessa ja suorissa riveissä kuin sotilaat. Sormet noukkivat näppärästi yhden niistä ja sen jälkeen muille tulee enemmän tilaa. Ihminen pitää minusta hyvää huolta niin kauan kuin minulla on jotain annettavaa hänelle.  Joskus hän todella himoitsee minua ja silloin minä tyhjenen aika moista vauhtia.
Mutta sitten kun minä olen tyhjä, en olekaan enää minkään arvoinen. Kiinnostus ja huolenpito loppuvat siihen. Enää ei ole väliä kastunko tai joudunko puristuksiin. Päin vastoin usein ne samat kädet, jotka ovat olleet minusta kovin kiinnostuneita, rusentavat  ja puristavat minut aivan ryttyyn. Ja pahinta on se, että en pääse muiden hylättyjen joukkoon vaan minut viskataan kylmästi asfaltille, kostealle nurmelle tai ärsyttävään puskaan. Monta kertaa siellä on muitakin yksinäisiä hylättyjä kuoria. Olisin niin halunnut sukeltaa kadun varrella olevaan säiliöön muiden kavereiden mukaan. Silloin olisin tiennyt, että joku välittää minusta edelleen. Olisin tuntenut olevani edelleen tärkeä, kun olisin matkustanut oman kuljettajan juuri minun kuljetukseeni tarkoitetussa autossa edelleen loppukäsittelyyn. Se olisi ollut tämän tarinan onnellinen loppu, mutta nyt se ei toteutunut. Voi minua ja voi teitä ihmisiä, kun te olette ajattelemattomia. Jokainen homma pitäisi hoitaa loppuun saakka kunnialla. Onko se oikeasti niin mahdotonta sisäistää? Tai onhan se, esimerkit puhuvat puolestaan kaikkialla.

Täällä minä odotan mätänemistä kauan!

Minä olisin halunnut nähdä miten Suomen jätehuolto toimii

mutta se ei toteutunut tälläkään kertaa

Minut on revitty joka puolelta riekaleiksi ja nyt makaan täällä odottamassa loppuani.

Tekisi joskus mieli liimautua takaisin sen ihmisen käteen, joka minut viskaa tänne.

Tässä minä odotan ystävällistä ihmistä, joka saattaa minut oikeaan paikkaan.

CASE THREE.
Kaksin aina kaunihimpi. Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain. Elämä on aivan ihanaa kun on joku, joka välittää ja kulkee rinnalla. Yhdessä käydään elämän sateet ja pakkaset läpi kuten myös ne aurinkoiset päivät. Välillä mennään rauhallisesti, välillä kiirehtien. Joskus kuljetaan toisten viitoittamalla tiellä, joskus omia polkujamme. Yleensä kuitenkin eteenpäin. Kaikki ei aina ole niin ruusuilla tanssimista, joskus on nauhat solmussa tai ylimääräisiä kiviä matkassa. Mutta se, että meitä on kaksi, on tärkeää. Yhdessä voimme pohtia maailman iloja ja suruja. Autamme ja tuemme toisiamme. Toisaalta olemme hyvin samanlaisia, mutta toisaalta ihan erilaisia. Emme voi korvata toisiamme, mutta yhdessä muodostamme kokonaisuuden.

Sinä ja minä = ME

Viihdymme ulkona paremmin kuin sisällä, mutta nyt me olemme joutuneet ulkoruokintaan oikein tosissaan, siis olemme sanan varsinaisessa merkityksessä "metsässä". Eikä se vielä mitään, mutta suhteemme on joutunut koetukselle, kun joukkoomme on tullut "kolmas pyörä".

Kolmas on joskus liikaa

Tällä kolmannella ei enää ole kumppania. Ei mitään tietoa, minne se on häipynyt. Ilmeisesti jonkun kyydissä lähti. Liekö enää hengissäkään? Tottakai ymmärrämme, mutta jokin tässä mättää... kaksi vasuria ja vain yksi oikea. Toivottavasti kolmas pyörä ymmärtää paikkansa niin, ettei ala pyrkimään minun paikalleni.
Tältä olisi vältytty, jos olisimme saaneet jatkaa samoissa jaloissa kuin tähänkin asti. Olemme vielä ihan hyväkuntoisia eli meitä ei olisi pitänyt jättää.
Olisi mukavaa jos ihmiset keskittyisivät siihen mitä tekevät ja huolehtisivat tavaroistaan, varsinkin tuon kolmannen omistaja. Ärsyttävä ihminen kun jättää toisen talvilenkkarinsa meidän harmiksemme.

Täällä sitä nyt kökitään kolmisin

Onkohan nyt niin, että tämä kolmiodraama jatkuu niin kauan kuin meissä henki pihisee. Toivon todella, että joku vie ainakin tuon kolmannen pois, että me saisimme yhdessä ilman häiriötä nauttia elämänkaaremme päättymisestä.

CASE FOUR.
Arjen vaikein prosessi kulkee näin:

Vaihe 1. Havainnoi roska ja nosta se. Jos sinulla itselläsi on roska, älä heitä sitä maastoon vaan siirry suoraan vaiheeseen kaksi.

Vaihe 2. Kun sinulla on roskia, niin silmäile ympärillesi ja etsi roskakoreja.

Vaihe 3A. Nosta kansi ja pudota roska astiaan. Sulje kansi.

Vaihe 3B. Roskakori voi myös olla tälläinen. Pudota silloin roska sen sivussa olevaan kitaan.

Vaihe 4. Taputa itseäsi ja sano, että olet hyvä ihminen! Olet tehnyt mittavan ympäristöteon, jolla on arvoa. Ympäristö pysyy siistinä. Roskat kulkeutuvat oikeaan osoitteeseen, etkä ole siirtänyt omia töitäsi muille.

Vaihe 5. Yritä tartuttaa tämä tekniikka myös muihin tuntemiisi ihmisiin. Muista, että esimerkillä on suuri voima.

Vaihe 6. Jos haluat kokeilla uskottavuuttasi, niin kokeile tätä. Kun näet jonkun viskaavan roskan käsistään, niin nosta se, juokse asianomainen kiinni ja kerro hänelle ystävällisesti, että häneltä putosi jotain ja anna roska hänelle takaisin.


Vaihe 7. Jos tunnet vielä epävärmuutta omasta uskottavuudestasi niin jätä vaihe 6 väliin.

Vaihe 8. Aloita uudelleen vaiheesta 1.

Melko pitkä juttu tuli tästäkin, mutta tännehän voi aina palata :) jos ei jaksa lukea kaikkea.



Nautitaan tulevasta kesästä ja pidetään kaunis ympäristömme roskattomana, sopiiko?

Kiitos, kun saamme kasvaa ilman roskia!