keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Eväsretki

Kesä on parhaimmillaan ja monet meistä nauttivat lomapäivistä. Loma on lomaa, satoi tai paistoi. Kaikki on siis hienosti. Meininki on rentoa ja saa ollakin, mutta määrätyissä rajoissa tietenkin.

Kesäistä kukkaloistoa


Yleisönosastolta (Hämeen Sanomat) saa ikäväkseen lukea, kuinka ihmiset roskaavat omaa asuinympäristöään. Roskia heitellään minne sattuu ja se jos mikä suututtaa. Tosi typerää heittää roskat maahan, kun roska-astioita on melko tiheään pitkin kaupunkia.


Olin patikoimassa Kuusamossa Karhunkierroksen (82 km) ja siellä todellakin päti ohje, että kaikki roskat, jotka kannat metsään, kannat myös sieltä pois. Metsässä ei ollut juurikaan mitään, mikä ei sinne kuulunut. Hieno juttu.




Jo valmistautuessa reissuun, piti huomioida se, ettei ota mukaan mitään ylimääräistä kannettavaa. Kaikki pakkaukset purettiin niin pitkälle, kuin se oli mahdollista. Ei ole mitään järkeä kantaa esim. rusinapurkin pahvipakkausta mukana, kun rusinat on pakattu kestävään suljettavaan pussiin.

Tarkoitus ei ole ottaa kantaa kuvissa oleviin tuotemerkkeihin. Samanlaista pakkaamista löytyy eri valmistajilta. Nämä ovat sattumanvaraisia tuotteita, jotka ostin lähikaupasta.

Pahvinen rasia jäi kotiin ja meni omaan lajittelupisteeseensä.
Teepussit ovat myös mystinen juttu. Osa on pakattu vain kerran pahvirasiaan, mutta osalla on moninkertainen pakkaus. Makujen ja aromien vuoksi? Vai onko joku muu syy pakata teepussi näin moneen "kerrokseen"?
Muovi ja pahvinen rasia

Viiden pussin satsit pakattuna muoviin, joka on vaikea aukaista.

Ja vihdoin paperikuoren alta saadaan esiin teepussi ja koittaa "teehetki".


Ensimmäisinä päivinä meillä oli eväänä myös makkaraa, jota paistoimme nuotiolla/laavulla. Makkarapakettien muoveista pääsi eroon polttamalla ne puiden lomassa (ohjeistus pakkauksessa). Hieno juttu!


Matkanvarrella oli muutama selkeästi karttaan merkitty paikka, jonne sai jättää jätteet omiin lajittelupisteisiinsä. Niitä ei siis tarvinnut kantaa koko kierrosta. Vaikka kyllä sitä turhaakin tuli kannettua. Ruokaa oli aivan liikaa, mutta tässäkin pätee vanha sääntö "sitä oppii tehdessään". Seuraavalla reissulla olen jo yhtä kokemusta viisaampi.


Nyt sinulla on mahdollisuus lähteä tästä Eväsretkelle kiertämään Suomea kestävän kehityksen teemalla.

Pääset myös eväsretkisivulta tutkimaan ympäristöministeriön kahdeksaa yhteistä tavoitetta ja löydät sieltä myös paljon muutakin hyödyllistä tietoa.

Muista nauttia kesästä kaikilla eri aisteilla; korvat kuulevat lintujen konsertin, silmät näkevät luonnon ja kukkien kauneuden ja nenä haistaa kaikki kesän tuoksut! Luonnossa kasvavia villiyrttejä voi maistaa (ja syödä), kunhan ne poimitaan oikeista paikoista. Erilaiset marjat alkavat kypsyä näinä päivinä ja sienisato odottaa poimijoita.

Kukkaloistoa
                                                           Kesää!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tapaturmapäivä ja turvallisuus

Tänä vuonna vietetään perjantaina kesäkuun 13. päivänä kansallista tapaturmapäivää. Taikauskoon liiittyen perjantaita pidetään huonon onnen päivänä ja numeroa 13 huonon onnen lukuna. Kun ne sattuvat yhteen, niin silloin on syytä olla varuillaan ;)
Tapaturmapäivää vietetään aina jonain vuoden 13. päivä perjantaina.

Tämän vuoden teema on "Selvästi parempi kesä"

Tästä voit kuunnella siihen liittyvän biisin

Suomessa tapahtuu vuosittain yli 1 000 000 tapaturmaa. Tapaturmapäivällä pyritään muistuttamaan ihmisiä ottamaan huomioon tapaturmariskit erilaisissa tilanteissa.

Lisätietoa päivästä löydät tästä


Toinen päivä, joka muistuttaa ehkäisemään erilaisia tapaturmia ja onnettomuuksia, on 112 -päivä, jota vietetään aina helmikuussa 11.2.


Tästä on helppo siirtyä kestävän kehityksen toiseen koulutuspäivään (20.5.), jonka aiheita olivat turvallisuus ja turvallinen viestintä.

                     TURVALLISUUS ON KAIKEN TOIMINNAN PERUSTE!


Edellä mainituista yli miljoonasta tapaturmasta noin 3000 johtaa kuolemaan ja niistä noin 2000 tapahtuu kotona, joten ei näistä asioista turhaan puhuta.


Organisaatiossa pitäisi jatkuvasti olla vireillä turvallisuuteen liittyvät asiat:
mm. turvallisuustietoisuuden lisääminen (perehdyttäminen, koulutus ja käytännön harjoitukset), ohjeistuksen kehittäminen, erityistilannejohtaminen, vakuutusasiat, sidosryhmäyhteistyö jne.

"Läheltä piti" -tapaukset tulee aina kirjata ja niitä pitäisi analysoida ja lisäksi pohtia niiden vaikutusta toimintaan.

Yleisenä uhkakuvana nähdään mm. yhteiskunnan lisääntyvä haavoittuvuus teknisten järjestelmien toimivuudesta, rikollisuus, lisääntyvä väkivallan kohtaaminen työssä, tulevaisuudessa on yhä enemmän ihmisiä työtehtävissä, joissa on mahdollisuus aiheuttaa suurta tahallista tuhoa, jne.

Olemme viime kädessä jokainen osaltamme vastuussa työpaikan/oppilaitoksen turvallisuudesta. 


Järjestyssäännöt on tehty noudatettavaksi.
Kun jokainen toimii ohjeiden mukaisesti, niin harmin aiheita syntyy vähemmän.


Jokaisessa rakennuksessa on oma pelastussuunnitelmansa.

Jos et vielä ole tutustunut oppilaitoksen pelastussuunnitelmaan tai katsonut tiloissa olevia poistumisreittikarttoja, niin nyt on korkea aika korjata tilanne.

Kaikkien opiskelijoiden kanssa tehdään turvallisuuskävely niissä rakennuksissa, joissa he opiskelevat.Turvallisuuskävelyllä mm. kävellään poistumisreitit, katsotaan alkusammutusvälineet ja niiden paikat sekä kokoontumispaikka ulkona. Lisäksi käydään läpi erilaiset toimenpiteet hätätilanteissa, esim. tulipalon sattuessa.
Poistumisopaskartta löytyy jokaisesta tilasta.

Akku takaa valon myös sähkökatkon aikana
Poistumisreitit on merkitty valoin.

Poistumistielle ohjaavat vihreät valot, jotka palavat aina.

Poistumisteiden tulee olla aina esteettömiä. 

Jokaisen tulee osata tehdä hätäilmoitus ja käyttää alkusammutus- ja ensiapuvälineitä. Myös ensiaputaidot on hyvä olla päivittettynä.

Paloposti 

Jauhesammutin

Sammutuspeitettä käytetään mm. rasvapalon sammutuksessa


Rakennukset on jaettu eri palo-osastoihin, jonka vuoksi palo-ovet pidetään kiinni myös päivisin. Tulipalon sattuessa palo ei pääse leviämään toiselle osastolle.


Koulutuksessa painotettiin myös vastuullista viestintää. Tiedon jakaminen ja sen läpinäkyvyys ovat avainsanoja.

Monikulttuurisuuden lisääntyessä pitää huomioida myös se, että eri kulttuureilla saattaa olla erilaisia näkemyksiä turvallisuudesta.


Mieti, miten tulisi toimia seuraavissa tapauksissa:

Pitkäaikainen sähkökatkos?

Jos vesi ei olekaan juotavaa? Miten estetään opiskelijoita, henkilökuntaa ja asiakkaita juomasta sitä?

On tunnettava oppilaitoksen toimintamallit kriisin sattuessa.


Kriisin sattuessa on tärkeää tietää, miten kriisiviestintä toimii.

Kuka kertoo?
Kenellä on lupa kertoa?
Mitä voi kertoa ja missä vaiheessa?
Tiedottamisesta voi syntyä ennalta arvaamatonta vahinkoa, varsinkin jos "sooloillaan".
                                             
             

       Turvallisuus ja turvallisuuskulttuuri koostuvat pienistä asioista.

Olet "nauhalla" useammin kuin luuletkaan.


Tapaturmiin palatakseni... Juhannus on edessä, joten muista teema: "Selvästi parempi kesä".

Juhannusruusu on varma kesän merkki
                                                           

                     Turvallista ja tapaturmatonta kesää!
                                     

perjantai 23. toukokuuta 2014

Valtakunnallinen Siivouspäivä lauantaina 24.5.

Omenankukka

Elämme vuoden kauneinta aikaa. Luonto herää ja aurinko paistaa. Auringon valo innostaa siivoamaan ja myös koluamaan kaapeista ylimääräisiä tavaroita pois.

Nyt on hyvä mahdollisuus saada kierrätettyä itselle tarpeettomat tavarat.
Lauantaina 24.5. on valtakunnallinen Siivouspäivä ja kuka tahansa voi perustaa kirpputorin talonsa edustalle tai muuhun sopivaan paikkaan.

Siivouspäivän nettisivuilla on yli 4000 myyntipaikkaa. Hämeenlinnassakin on kaksi ilmoitettua paikkaa: Kirjurinpuisto (Pintiäläntie 1) ja Kankaantaan päiväkodin viereinen hiekkakenttä (Karhunlukontie 8).

Jos ei ole myytävää, niin aina voi käydä kiertelemässä ja katsomassa löytyisikö jotain ostettavaa.

Käy tutkimassa Siivouspäivän nettisivuja

Osallistu! Nyt heti!

Kevään tuoksu


perjantai 2. toukokuuta 2014

Kestävän kehityksen koulutus alkoi Hämeenlinnassa

Tiistaina 29.4. alkoi marraskuuhun asti kestävä OPH:n rahoittama (Crnet Oy) ammatillisten aineiden opettajien (meillä myös muun henkilöstön) kestävän kehityksen koulutus.

Koulutuksen ohjelma on erittäin kattava:
29.4. Vastuullinen toiminta ja eettinen tehokkuus 2020
20.5. Turvallisuus ja viestintä vastuullisessa organisaatiossa
26.8. Energia- ja materiaalitehokkuus
30.9. Työhyvinvointi ja reilu johtaminen
21.10. Vastuullisuuden mittarit ja indikaattorit & hiilijalanjäljenlaskenta
18.11. Projektitöiden esittely

Ensimmäisen päivän kouluttaja oli TkT Tuula Pohjola ja uskon, että kaikki osallistujat ovat sitä mieltä, että koulutus oli asiantuntevaa, mielenkiintoista ja vuorovaikutteista. Päivän jälkeen ei voinut muuta kuin todeta, että olipas antoisa päivä.

Jokaiseen lähipäivään on etukäteistehtävä, jota tehdessään orientoituu tulevaan aiheeseen.

Vastuullista toimintaa on taloudellinen, sosiaalinen, ympäristöllinen ja kulttuurinen toiminta.

Tiistain aihe oli mielenkiintoinen. Keskustelimme vastuullisesta toiminnasta monesta eri näkökulmasta. Vahvasti esillä oli mm. Talvivaara, joka on järkyttävä esimerkki toiminnasta, jonka tuloksena saattaa syntyä mittava ympäristökatastrofi. Toivottavasti vältymme siltä.



Luentomateriaalia vastuullisesta toiminnasta   




YK ennustaa miljardien ihmisten kärsivän veden puutteesta vuonna 2025 (11 vuoden päästä).
Makeaa vettä on vain 2,5 % kaikesta maailman vedestä. Siitä suurin osa (70%) on jään ja pysyvän lumen muodossa. Jäätiköiden sulaessa makea vesi sekoittuu suolaiseen ja sen seurauksia voimme vain ennustaa. On myös ennustettu, että sulamisen tuloksena meren pinta nousee kaksi metriä, jolloin mm. Hollanti jää veden alle.

Jos harvinaiset maametallivarannot loppuvat, niin silloin taitaa loppua sähköinen  tiedonvälityskin. Siinäkin tapauksessa ollaan pulassa.

Toivotaan, että Golf-virta ei muuta suuntaa, jos niin käy, saamme ehkä Suomeen pienimuotoisen jääkauden, joka tarkoittaa sitä, että joudumme siirtymään etelämmäksi Eurooppaan. Toisaalta Siperian roudasta vapautuva metaani saattaa lämmittää meitä. Vaihtoehtoja on, mutta kukaan ei osaa sanoa mikä niistä toteutuu vai toteutuuko mikään.

Degrowt, negatiivinen kasvu (kohtuutalous/ Erkki Pulliainen)  tarkoittaa kasvun hiljentämistä ja hyvinvoinnin lisäämistä muulla tavoin. Pohjolan mukaan tulevaisuus ei voi pelastua vain ekologisuutta lisäämällä. Kestävä kehitys tulisi vaihtaa onnelliseen vähentämiseen. Kasvua tulisi hidastaa tietoisesti jo nyt.

Paljon pitäisi tehdä vaikka paljon jo tehdäänkin, jotta "maailma pelastuisi".

Päiväkodeissa ja peruskoulussa opitaan lajittelu ja muita ympäristöön liittyviä käytännön asioita. Sen jälkeen on toisen asteen vuoro syventää opiskelijoiden tietämystä kestävän kehityksen eri osa-alueista.

Tämä koulutus päivittää laaja-alaisesti kestävän kehityksen asioita. Tämän jälkeen on vain meistä kiinni miten siirrämme tietoa eteenpäin.