maanantai 5. lokakuuta 2015

Teemaviikon maanantai


Tänään ma 5.10. oli Energiansäästöviikon aloituspäivä. Me puhumme teemaviikosta myös hiukan laajemmin YMPÄRISTÖVIIKON nimellä.

Kiertokapulan vajaan tunnin mittainen "luento" oli Hattelmalantien  A-rakennuksen auditoriossa klo 12.20 -  13.10. Paikalla oli noin 150 henkilöä, opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Virpi Vuolahti oli kertomassa Kiertokapulan toiminnasta ja uudesta lakimuutoksesta.
Bioetanolia tehdään Karanojalla Hämeenlinnassa
Valtakunnalliseen Energiansäästöviikkoon on ilmoittautunut yli 250 000 henkilöä. Viikolla kiinnitetään huomiota energian ja materiaalin järkevään käyttöön.

Yksi viikon teemoista on #SOMETON. Oma koneeni sammui ja käynnistyi uudestaan juuri tämän #somettoman kohdalla. Lieko ottanut itseensä tai muuten halusi muistuttaa olemassa olostaan.
"Energiansäästöviikon #someton-kampanja herättelee suomalaisia miettimään omia sosiaalisen median ja digitaalisten palvelujen käyttötottumuksia. Viihde-elektroniikan ja tietotekniikkalaitteiden käyttö näkyy kotitalouksien sähkölaskuissa. Jo vuonna 2011 laiteryhmä ylitti ruoan kylmäsäilytyksen kulutuksen kerrostalokodeissa. Laitteiden määrä ja käyttö lisääntyvät jatkuvasti."
Tarkemmin voit tutustua asiaan Motivan sivuilla

Tai lukea vinkit tästä suoraan Motivalta lainattuna:

Toimintavinkkejä #somettomalle

Hanki vain tarpeeseen ja kierrätä oikein. Luonnonvarojen ehtymisen ja ympäristökuormituksen kannalta tämä on ensisijaisen tärkeää! Mieti jokaisen laitteen kohdalla, tarvitsetko sitä. Punnitse myös laitteiden käyttöikää, kannattaako esimerkiksi älypuhelinta vaihtaa vain vaihtamisen ilosta? Huolehdi aina vanha, käytöstä poistettu laite asianmukaiseen kierrätykseen. 

 Jaa ja käytä sisältöjä ajatuksen kanssa. Oletpa sitten uutisfriikki tai kissaintoilija, huomioi, että tiedon siirron määrä vaikuttaa digitaalisten palvelujen energiankulutukseen. Raskas tietosisältö, kuten video, kuormittaa enemmän kuin pelkkä tekstipostaus.

Kirjaudu ulos jatkuvasti päällä olevista sovelluksista selailun päätyttyä. Monet sovellukset ovat jatkuvasti palvelinyhteydessä, vaikka tarvetta ei olisikaan. #someton kirjautuu palveluihin vain tarpeen mukaan ja kirjautuu ulos käytön päätyttyä.

Sulje laitteet, kun et käytä niitä. Tarvitseeko verkkopäätelaitteen (tutummin ”modeemi”) olla päällä silloin, kun et ole kotona tai nukut? Jos kaikki suomalaiset sulkisivat verkkopäätelaitteensa kotona 8 tunniksi vuorokaudessa, sähköä säästyisi noin 1800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran.

Digitaalisuus on mahdollisuus. Iloitse ja hyödy somen ja digitaalisten sovellusten tarjoamista mahdollisuuksista säästää muussa energiankulutuksessa. Etäneuvottelu on erittäin energiatehokas ja samalla aikaa säästävä tapa palaveerata, ja verkossa yhteydenpito kaukana asuviin läheisiin on helppoa ja edullisempaakin kuin matkustelu. Kannustamme kaikesta huolimatta myös ihka oikeaan vuorovaikutukseen, kasvokkain ja sataprosenttisesti läsnä aina mahdollisuuksien mukaan!

NÄIN ALOITELTIIN...  JA MUISTATHAN ETTÄ TIISTAINA JA KESKIVIIKKONA ON VAATEKIERRÄTYS!

Täällä aulan vieressä sijaitsee kierrätys"keskus"

Maanantaina tila oli näin tyhjä, katsotaan miten tiistaina :)
  
Ympäristöasioissa voit laittaa viestiä osoitteeseen keke@kktavastia.fi. Katsele ympärillesi, ota kantaa, ehdota, kuvaa ja laita viestiä! Vain osallistumalla voit vaikuttaa!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Viikolla 41 vietetään perinteisesti teemaviikkoa


Syksy on saapunut!
Lokakuu alkoi Valionmyrskyn (2.10.) siivittämänä. Keski-Suomi taisi saada osakseen eniten tuulta ja tuiskua. Hämeenlinnassa ja lähikunnissa oli joitakin sähkökatkoja, mutta suuremmilta vahingoilta säästyttiin. Sähkökatkot ovat ikäviä, mutta sopivat alkavan viikon teemaan ;)


Syksyn ruska on keltasävytteinen. Kuvassa Vanajaveden rantaa.

Viikko 41 (5.-8.10.) on perinteinen Energiansäästöviikko. Ammattiopisto Tavastiassa vietämme Ympäristöviikkoa, jossa kiinnitämme huomiota energiansäästön lisäksi myös muihin ympäristöasioihin.

Viikon ohjelma:

  
Moottoritien päältä löytyi syksyn punaista vaahteraa



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hävikkiviikko 7.-13.9.2015



 
Hävikkiviikko 7.-13.9.15 (vko 37) on Kuluttajaliiton järjestämä teemaviikko, jossa kiinnitetään huomiota ruokahävikkiin. Alla on Kuluttajaliiton sivuilta luvalla kopioituja kuvia ja ohjeita. (Voit katsoa alkuperäisen sivun täältä.)

poliisi
doggy_muokattu
Pyydä lautastähteet ravintolasta mukaasi.
Niistä saat hyvän välipalan seuraavalle päivälle. 
https://havikkiviikko.files.wordpress.com/2015/08/kahvi.jpg
Viemäriin heitetty valmis kahvi tai tee on osa ruokahävikkiä
banaani
Osta kaupasta vihannekset ja hedelmät kypsinä
Kaupoilla on paremmat olosuhteet säilyttää raakoja tuotteita. Jos ostat kaupasta tuotteet raakoina, kauppa joutuu heittämään kypsät roskiin.
pikkunälkä
Suuren ravintola-annoksen voi myös jakaa.
Ruokahävikki pienenee ja hinta halpenee.
roskis_painajainen
Ei ruokaa roskiin!

Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin 335-460 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on noin 10-15 prosenttia kulutetusta ruoasta (lähde: MTT).

Kaupasta ostetut yrtit voi istuttaa uudelleen, jolloin niistä saa esim. ikkunalle oman yrttitarhan. Katso ohjeet täältä.

Persilja viihtyy hienosti kesällä ulkona
Lehtikaali kasvaa melkein silmissä istutuksen jälkeen
Ruokien säilytyksessä on myös omat haasteensa. Kuluttajaliiton sivuilta löytyy hyvä yhteenveto asiasta.

Täältä voit katsoa hävikinkaatajat videot ruokahävikin vähentämiseen.  

Torstaina 10.9. on neljässä kaupungissa ilmainen lounas. Saa syödä -sivustolta näet kaupunkien nimet ja saat paljon tietoa ruokahävikistä ja sen vähentämisestä. Käyhän tutustumassa.

perjantai 28. elokuuta 2015

Siivouspäivä 29.8.2015

Elokuun viimeinen lauantai on siivouspäivä


Se on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin JUHLAPÄIVÄ!

Lue lisää täältä.

Voit perustaa kirpputorin vaikka keskelle kaupunkia. Jos aiot tehdä niin, sinun on rekisteröidyttävä siivouspäivään ja noudatettava täällä olevia sääntöjä.

Hämeenlinnaan on siivouspäiväsivujen karttaan merkitty 18 kirpputoria. Hieno juttu!
Jos et itse lähde kierrättämään omia tavaroitasi, voit lähteä kirpputorikierrokselle katsomaan, löytyisikö sieltä jotain, mitä sinä tarvitset!

Ja jos et lähde kierroksellekaan, niin aloita siivoamaan oma "alueesi" sisällä ja ulkona :) Mikään ei estä sinua siivoamasta myös jalkakäytäviä tms.

Vie kierrätykseeen kaikki mitkä sinne kuuluvat. Jos asut omakotitalossa, niin lasit, pahvit, lehdet ja metallit kannattaa/täytyy viedä läheiseen kierrätyspisteeseen.
Ylimääräiset, siistit ja puhtaat vaatteet kannattaa pakata hyvin ja pudottaa esim. UFFin kierrätyslaatikkoon tai viedä Fidaan.
Hämeenlinnassa mm. Kissakoti Kattila ottaa vastaan puhtaita liinavaatteita, pyyhkeitä jne.

Jos lajittelet oikein, niin seka-, kuiva- tai energiajätteeseen ei joudu tavaraa, joka ei sinne kuulu.

Jos et tiedä mitä minnekin jäteastiaa kuuluu, niin täältä löydät ohjeistuksen.

Kiertokapulan alueella biojätteeseen ei voi laittaa muuta kuin ruokajätettä. Ruokajäte ohjeistetaan laittamaan joko paperi- tai tavalliseen muovipussiin (ei siis biohajoavaan) tai sanomalehteen. ST1 tekee biojätteestä bioetanolia, jota käytetään polttoaineen osana. Lisää tietoa ST1:stä saat täältä.

Itse taidan aloittaa normisiivouksella ja sen jälkeen puran lehti- ja muita "kasoja" kotityöhuoneestani.



Ihana elokuu alkaa olla jo historiaa
Syyskuu ja sadonkorjuu on edessä! Tervetuloa!