lauantai 28. maaliskuuta 2015

Earth Hour - valomerkki ilmaston puolesta

Tänään on viimeinen päivä talviaikaa tällä kertaa. Ensi yönä nukutaan kellon siirron ansiosta tunti vähemmän. Viisareita siirretään siis tunti eteenpäin.


Siirto vaikuttaa paitsi ihmisen biologiseen kelloon niin myös päivän valoisuuteen.
Aurinko nousi täällä Hämeessä tänään klo 6.00 ja laskee klo 18.56, huomenna aurinko nousee vasta klo 6.57 ja laskee  klo 19.59. Päivä on siis yli tunnin pitempi illasta :)

Tänä lauantaina, 28.3.15, vietetään maailman suurinta ilmastotapahtumaa, Earth Hour -päivää klo 20.30 -21.30 sammuttamalla kaikki turhat valot. Suomessa tämän vuoden teemana on maailman suurin kynttiläillallinen.

Lue lisää täältä.

Kuva Earth Hour -sivustolta

Kynttiläillallisteemalla tuodaan esiin ruokahävikin mitt ilmastovaikutukset. Täältä saat lisää tietoa!

Tässä kyseisen sivuston vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen:

Ruokahävikkiä voi vähentää viidellä yksinkertaisella konstilla:
1. Suunnittele, osta vain sen verran ruokaa kuin tarvitset ja tee sopivan kokoinen annos.
2. Käytä vanhimmat elintarvikkeet ensin äläkä heitä pois käyttökelpoista ruokaa.
3. Jos tiedät käyttäväsi elintarvikkeen heti, älä kaiva kaupan hyllystä alimmaista tuotetta, jolla on pisin käyttöaika.
4. Ole luova! Loihdi edellispäivän tähteistä maittava ateria. Esimerkiksi pastakastikkeisiin, pitsoihin ja piirakoihin voi helposti käyttää sellaista, mikä muuten vanhenisi pian.
5. Tee kerran viikossa ruokaa kaapissa olevista aineksista kaupassa käynnin sijaan.


SIIS: tule pois somesta (laita puhelin pöydälle), sammuta valot, sytytä kynttilöitä ja nauti hyvästä kestävästä ruoasta ja seurasta (vaikka sitten siitä omastasi :).

 "Kevät keikkuen tulevi"

Ensimmäinen leskenlehti bongattu!
 Mukavaa iltaa!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kuka sammuttaisi valot?

Lauantaina (21.3.) oli kevätpäiväntasaus ja se tarkoittaa sitä, että valoisa aika lisääntyy päivä päivältä. Viikon päästä siirrytään kesäaikaan eli kelloa siirretään tunnilla kesään päin. Tämän johdosta valo edelleen lisääntyy ilta-aikaan.

Aamun aurinko

Sitten itse aiheeseen, oppilaitoksessamme palaa luvattoman paljon valoja tiloissa, jotka ovat tyhjiä. Talonmies on laskenut sammuttaneensa  yli 140 lamppua iltakierroksellaan ja laskuissa ei ole vielä edes kaikki rakennukset mukana.
Luokissa on monta loisteputkivaloa, joten lukumäärää kertyy nopeasti, jos useaan luokkatilaan on jätetty valot palamaan.
Ja tottahan se on, että mitä valoisampaa tulee, sitä useammin valot jäävät palamaan. Päivänvalossa ei välttämättä huomaa, että valot ovat päällä.


Aamulla kahdeksan aikaan luokka näyttää tältä

Jos keskimäärin yksi lamppu olisi 50 W, niin 140 lamppua on 7 000 W eli 7 kW. Sähkön hinta vaihtelee oppilaitoksen eri rakennuksissa, mutta jos lähdetään siitä, että 1 kWh maksaisi 0,07 € ilman perusmaksuja, niin 7 kWh maksaisi 0,49 €.
Jos valot palavat joka päivä kolme tuntia, niin näille kolmelle tunnille hintaa tulee 1,47 € tai aamukuuteen siivoojien tuloon asti, about 14 tuntia, niin hintaa kertyykin jo huomattavasti enemmän eli  6,86 €. Viikonloppuna näin monen lampun palaminen maksaisi jo kolmenkympin pintaan.

Tässä luokassa on 9 lamppua, joissa jokaisessa on kaksi loisteputkea.


Jonkun mielestä tämä on pieni raha, toisen mielestä iso. Joka tapauksessa jokainen sentti on ylimääräistä menoa, johon meillä ei pitäisi olla varaa. Vuositasolla puhutaan jo isoista summista, joten kyllä valojen sammuttamiseen mielestäni kannattaa kiinnittää huomiota.

Mikä sitten neuvoksi? Talonmiehet eivät ehdi kiertää kaikkia tiloja, heillä on monta muutakin asiaa hoidettavanaan eli siihen ei voi luottaa, että he sammuttaisivat kaikki tyhjiin tiloihin jätetyt valot.

Kahvilan valot syttyvät liiketunnistimella ja myös sammuvat itsestään

Onneksi uutta tekniikkaa on jo useassa paikassa eli valot sammuvat itsestään tai ne on ohjelmoitu sammumaan määrättyyn aikaan.

On kuitenkin useita tiloja, kuten wc- ja sosiaalitiloja, joista valot eivät sammu itsestään ja niissä usein valot palavat vaikka opiskelijoiden päivä on jo päättynyt.

Uuden tekniikan haittapuolia on, että ihmiset eivät enää tiedä, mistä tiloista valot sammuvat itsestään ja mistä eivät. Oppilaitoksella on niin paljon erilaisia rakennuksia ja tiloja ja niissä erilaisia systeemejä, että väkisinkin voi erehtyä luulemaan, että kaikki valot sammuvat itsestään.
Mutta,
jos valot täytyy sytyttää ,niin silloin minun logiikkani mukaan ne pitää myös sammuttaa :)


Kahvila-ravintola Punaportin ravintolasalista ja kabineteistä on muistettava sammuttaa valot katkaisijasta.

Yksi keino on, että jokainen tutustuu käyttämiensä tilojen valosysteemeihin ja toimii niiden mukaisesti.
Opettaja lähtee luokasta viimeisenä, joten hänen kuuluisi myös sammuttaa valot samalla kun tarkistaa, että tila jää asialliseen kuntoon. Opettajanhuoneista ja sosiaalitiloista pitäisi myös viimeisen sammuttaa valot. Kuka sitten on viimeinen? Yleensä sitä ajattelee, että se on JOKU muu kuin minä.

Naps naps -valot pois


Olisiko mahdotonta ajatus, että jokainen olisi hiukan tarkempana valojen suhteen? Uskon, että se vie meitä kestävämpään suuntaan.


Ja vielä.

Ostin eteisen lamppuuni yhden LED-lampun. Huomaatko kuvasta mikä se on? Se toimii yleensä, paitsi silloin kun se ei toimi eli se on ollut pimeänä pari kertaa. Jotenkin siitä häviää kosketus eli sitä pitää kiertää paremmin kiinni ja taas pelittää. Olisiko nastat jotenkin erilaiset, vai hylkiikö halogeenit sitä ;)
 Enpäs tiedä, mutta pystyn elämään asian kanssa.

LED halogeenien joukossa.


Luonnonvalon lisääntyessä ei enää tarvita kirkasvalolamppua!



Kun lähdet tilasta ja kukaan ei vastaa heihei -huutoosi, niin luultavasti olet viimeinen eli

VIIMEINEN SAMMUTTAA VALOT!





sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pidä(n) huolta!

Ammattiopisto Tavastiassa vietettiin Onnellinen oppilaitos -teemaviikkoa helmikuussa ennen hiihtolomaa vai pitäisikö sanoa ennen talvilomaa. Nimittäin viikko 9 oli täällä Hämeenlinnan seudulla niin lämmintä, että luistelu ja hiihtäminen ei tullut ensimmäiseksi mieleen. Onneksi halliin oli järjestetty yleisöluistelua ettei jäänyt ihan luistelematta.

Teeman kohdennettu nimi oli "Pidä(n) huolta" ja ohjelma oli suunniteltu sen mukaan.

Opiskelijoiden näkemyksiä teemasta posterin muodossa
Sydämiä tarjolla!



Aulassa sai tuoda esiin omia ajatuksiaan huolen pidosta!

Aamunavaukset á la Janne & Kimmo aloittivat päivän ja samalla jokaiselle tuli selväksi, mitä päivän aikana tulee tapahtumaan.


Ja näkemyksiä oli laidasta laitaan :)
Koulu muun muassa on parasta Suomessa!


Väinöpelle ilmestyi hauskuuttamaan milloin mistäkin, mutta kamera ei ollut silloin toimintavalmiina.

Tiistaina H8 aulassa oli reaktioseinä ja se keräsi opiskelijoita ja henkilökuntaa mukavasti kokeilemaan omia reaktioitaan.


Punaportin kahvilassa asiakkaat saivat lähettää viestejä




Asiakaspalvelussa oli teemaan sopivat paidat
Opiskelijapalvelulla oli Pidän huolta -paidat (ei kuvaa). Ravitsemis- ja siivouspuolella sekä palvelupisteiden asiakaspalvelussa oli myös teemaan sopivat paidat. 

"Iloinen mieli, parempi päivä"

Keskiviikkona oli eri kulttuurien esittelyä liikuntasalissa. Opiskelijat kertoivat taustoistaan ja omasta kulttuuristaan ja myös tulevaisuuden suunnitelmistaan. Posterit havainnollistivat ja tukivat opiskelijoiden kertomuksia.

Näiden kuvien avulla voit nyt "maistella" muita kulttuureita. Oppilaitoksessamme on todella paljon opiskelijoita muista maista. Kansainvälisyys on meille arkipäivää ja se meidän pitäisi osata hyödyntää :)







"Street food"


Aakkoset





Ajanvietepeli

Soiva peli

Torstai-iltapäivänä oli henkilöstölle liikuntaan liittyvä tilaisuus auditoriossa ja mahdollisuus erilaisiin liikunnallisiin kokeiluihin. Oli pilatesrullaa, crossfittiä, joogaa, sauvakävelyä jne


Tällä kalvot saavat kyytiä

 Kehonmittaukseenkin sai varata ajan etukäteen. Eli kaiken kaikkiaan erilainen työpäivä!

Tilaisuudessa oli vieraita Sakusta ja muista oppilaitoksista
Terveys, oppiminen, yhteishenki ja yhteisöllisyys on Sakun koordinoiman pilotin lähtötekijöitä.
Osa meistä on siinä mukana: on hankittu kahvakuulia (kuntosali), jumppapalloja (kauppis), aktivointityynyjä (kauppis), nyrkkeilysäkkejä (metalli, sähkö), tasapainolautoja (kätevä, matkailu), pingispöytää (raksa, kauppis) ja Ratasniittyyn on lisäksi tulossa koripallotelinettä ja frisbeegolfia  kevään "korvilla".


Tilaisuudesta sai myös kuitata itselleen työtuoliksi jumppapallon. Minullakin se on ... vielä paketissa, mutta lupaan ottaa sen käyttöön ensi viikolla :)

Omat "urheilijamme" hauskuuttivat meitä tuttuun tapaan

Näin on!
Se on pienestä kiinni: liikunnan (esim. taukojumppa) lisääminen ihan tavallisille tunneille... oppiminen lisääntyy ja keskittymiskyky paranee.

Pienet yksityiskohdat tuovat piristystä arkeen:

Soten ruusuinen luokan ovi



Keltaiset ruusut soten toisen luokan ovessa
Perjantaina A-rakennuksen aulassa oli kahvakuulakisa, jossa naiset ja miehet mittelivat omissa sarjoissaan. Naisten painot olivat 2kg ja miesten painavammat. Oli pakko haastaa itsensä ja kolme minuuttia meni ihan mukavasti staattisessa pidossa (kädet (painoineen) olivat suorina sivuilla hartioiden tasolla).

Opettajilla oli viikon aikana mahdollisuus viedä opiskelijat keilaamaan, pulkkamäkeen jne. Toivottavasti tämä ainakin joidenkin kohdalla onnistui.



Kaikki posterit olivat myöhemmin nähtävissä A-rakennuksen aulassa


Pidä(n) huolta itsestäni ja muista

 Teemailu jatkuu syksyllä. Nyt keskitytään opetukseen ja opiskeluun kestävästi!



torstai 26. helmikuuta 2015

Fiilistelyä Wienissä

Niinhän siinä taas kävi, että kaupunkilomalla Wienissä tuli kuvattua kaikkea tätä, jonka nyt jaan teidän kanssanne. Kuvia tuli otettua melko paljon, mutta tässä ovat ne, jotka saan kytkettyä "löyhästi" tähän ympäristöaiheeseen. Nyt ollaan taas kansainvälisillä "vesillä", mutta onhan se mielenkiintoista nähdä miten muualla toimitaan,  joten lähdetään kohti sumuista ja sateista Wieniä, jossa järjestetään Euroviisut toukokuussa.

Sää oli alusta alkaen hiukan harmaa, mutta laskeutuessa sain kameraani ikuistettua tuulivoimaa

Olimme omatoimimatkalla, jonka vuoksi ostimme lentoasemalta 72 tunnin lipun, jolla sai liikkua junalla, metrolla, bussilla ja raitiovaunulla määrättömästi. Kätevää. Ensimmäisellä kerralla lippu leimattiin ja sen jälkeen sitä ei tarvinnut kaivaa esiin kuin yllätystarkastuksessa. Kerran tullessamme metrosta portilla oli miehiä tarkistamassa kaikkien liput, muuten lippu sai olla laukussa.
Lentokenttäbussiin piti ostaa oma lippu ja senkin otimme heti return-mallisena. 

Tämä on lentokenttäbussin etupaneeli. Kuvat kertovat kaikille miten pitää bussissa käyttäytyä.
Ja sitten varsinaiseen asiaan. Siinähän ne olivat heti kun hypättiin bussista ulos.Kamera pääsi heti kuvaamaan lajittelupistettä. Epäselväksi jäi, oliko kerrostaloilla omat lajittelu vai toivatko ihmiset asunnoistaan kaiken lajitteluun menevän tavaran näihin pisteisiin. Kertaakaan en nähnyt kenenkään tekevän näille mitään.
Aika selkeä juttu, jos vain näkee.


Muovia taitaa olla eniten, koska astioita oli näin paljon.
 Näin jälkeenpäin huomaa, että tarkkaavaisuus ei ollut täydellistä, koska en pysty sanomaan palautettiinko kauppoihin ollenkaan pulloja ja tölkkejä vai olivatko nämä tarkoitettu niille. En kuitenkaan huomannut virvokepulloissa ja -tölkeissä mitään panttiin viittaavaa.

Tölkeille oli omat astiat.
Tämä oli hauska tapaus. Näitä oli kaupunki täynnä. Roskiksessa on havainnollistettu mihin kohtaan tupakka tumpataan. Ja yllätys... ihmiset toimivat niin. Maassa ei ollut tupakantumppeja eikä roskia mitenkään huomattavasti.

Hyvä idea
Tupakkaa myytiin erillisissä tupakkakaupoissa ja seinissä.

Joissakin kahviloissa oli erikseen tupakkapuoli ja kaikissa viihtyisän näköisissä pubeissa oven avattua tupakansavu/haju iski niin kovaa vastaan, että ei voinut astua sisään. Eli niissä poltettiin ihan avoimesti. Onneksi Suomessa on tämä asia kunnossa. Ei voisi kuvitellakaan enää että sisällä tupakoitaisiin yleisesti.

Graffitteja oli Tonavan kanavan reunat täynnä
En tiedä oliko graffitit luvalla vai luvattomasti tehtyjä, mutta niitä oli paljon. Ne eivät kuitenkaan olleet kovin kantaa ottavia tai en ainakaan ymmärtänyt niin. Saattaahan olla että siellä oli saksalaisittain v- ja k-sanoja. Tietty juuri tuossa kuvassa lukee jotain kamalaa, toivottavasti ei.
Kävelysilta kanavan yli
Liikenne sujui hienosti. Vajaan kahden miljoonan ihmisen kaupunki ei vaikuttanut mitenkään ruuhkaiselta eikä ihmisiä ollut "liikaa". Helmikuun loppu ei ole parasta turistiaikaa, mutta kyllä siellä muitakin kuin minä kulki kamera kaulassa :)

Hauskoja yksityiskohtia olivat nämä pyöräilijöille tarkoitetut omat liikennevalot.

Stop, jalka maahan

GO!

Yhdistetty malli sekä kävelijöille että pyöräilijöille
Huh huh, oli pakko kuvata. Tuolla ei heikkohermoiset pärjää. Onkohan vakuutukset kunnossa?

Minua ei saisi tuohon laitteeseen ihan pikkurahalla

Jotain huoltotöitä siinä tehdään, ei kuitenkaa taida olla ikkunanpesusta kyse
Kävimme ihan turvallisesti ihastelemassa Donauturm-tornin huipulta Wienin kaupunkia.
Donauturm, 252 m, hissikuilu hissistä kuvattuna
Tämä lähinnä siksi, että hississä luki ihan oikeasti KONE. Suomessa tehty hissi kulki 6 m sekunnissa mennen tullen. Tosi mukavaa törmätä suomalaiseen työhön maailmalla. Se vaan tuntuu hyvältä... meidän tekemä hissi :)


Muutama muukin yllätys tuli vastaan. Näimme mieshenkilön menevän McDonald´síin koiran kanssa, eikä se vielä mitään, mutta kauppojen näyteikkunoissakin oli vahtikoirat paikalla. Suomessakin joissakin kaupoissa on koiria, mutta en niihin keittiötarvikekaupassa ole törmännyt.

Tällä pikkuisella oli ihan oma paikka kattiloiden keskellä

Tämä nelijalkainen saattoi olla asiakaskin

Kaupungissa oli paljon patsaita ja erilaisia veistoksia sekä sellaisinaan että rakennuksissa.
Monet niistä oli suojattu linnuilta verkoilla.
Lintujen vuoksi patsas on verkotettu
Luottamus: lehtiä myytiin kaduilla sekä ihmisten voimin, että näissä telineissä. Kun otit telineestä lehden, niin raha tuli laittaa tuohon pieneen rasiaan. En nähnyt kenenkään ottavan lehteä, joten en tiedä toimiko tämä käytännössä. Lehtimyyjiä oli kaduilla paljon ja he kyllä rahastivat hinnan heti pois.

Johonkin lehdet ovat hävinneet, jos niitä oikeasti on ollut
Ongelma, minne muovipullo kuuluu?
Lajittelua oli, mutta kun käsissä on tyhjä vesipullo, niin minne se sitten laitetaan kuvan lajittelupisteessä. Kääk.

Itävaltalaiset ovat ylpeitä omasta säveltäjästään ja se näkyy, kuuluu ja maistuu. Suklaakauppoja on tiheästi ja kaikista niistä voi ostaa Mozart-kuulia. Minä "löysin" ne  kunnolla oikeastaan ensimmäistä kertaa ja tottakai niitä piti ostaa myös tuliaisiksi... itselle :)

Säveltäjän mukaan nimettyä likööriä, tumma suklaa puuttuu kuvasta

Manner -suklaapuoti oli täynnä erilaisia suklaaherkkuja
Turistit toivotettiin aamiaiselle näin.
Wienissä oli paljon kahviloita, joissa kaikissa oli erilaisia  herkullisia leivoksia ja torttuja, Sacher-torttu tunnetuimpana. Kaikissa kahviloissa, joissa kävimme, oli pöytiintarjoilu. Kahvi ja sen kanssa nautittava tuote tilattiin listalta. Ja se toimi. Yleiskuva oli erittäin ystävällinen ja asiakkaan huomioiva kaikissa paikoissa joissa kävimme.

Lopetan tämän kulttuurimatkan Wienin eläintarhaan. On vaan niin mukavaa kävellä vesisateessa eläintarhan polkuja ja katsella rauhassa eläinten touhuja. Välillä käytiin sademetsärakennuksessa (jossa ei voinut kuvata, kun linssi oli niin huurussa) ja käveltiin pimeän huoneen läpi, jossa lenteli ilmeisesti jotain lepakoita. HUI!


Panda ihkaelävänä

Lasin takaa kuvattuna krokotiilin jalka. Huomaatko kuinka sen vatsa liikkuu hengityksen tahdissa.



Hiukan tuli raotettua kansainvälistä kulttuuria lajittelun, turvallisuuden, ihmisten huomioimisen ja oman kulttuurinsa tunnustamisen saroilta.

Itselle havainnollistui oikein käytännössä, miten eri merkit ja kuvat toimivat. En ymmärrä enkä osaa puhua saksaa, mutta lentoasemat, metrot, kaupungit jne. on niin täynnä merkkejä ja kuvallisia ohjeita, että niiden avulla pärjää melko pitkälle. Ei kannata pelätä kielimuuria, tekemällä oppii tekemään, puhumalla puhumaan ja matkustamalla matkustamaan.

Jatketaan myöhemmin kotinurkilla!