sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Ylikulutuspäivä

Sunnuntaina huhtikuun 17. päivänä 2016 vietimme Suomen ylikulutuspäivää.  Suomalaiset ovat tähän mennessä kuluttaneet luonnonvaroja enemmän kuin maapallo kykenee tuottamaan uusiutuvia luonnonvaroja vuoden aikana.



Koko maailman vastaava päivä on vähän vajaan neljän kuukauden päästä, elokuun 13. päivä. Me kulutamme siis luonnonvaroja nopeammin kuin maailmassa keskimäärin.
Mikäli kaikki kuluttaisivat samanlailla kuin me, tarvitsisimme yli kolme maapalloa. Ylikulutus siis tarkoittaa, että kulutamme enemmän, kuin mikä on maapallon rajoissa kestävää.


WWF:n mukaan suomalaisten ylikulutuksen suurin syy on energiantuotannon ja liikenteen kasvihuonepäästöt. Päästöjä tuotetaan nopeammin kuin esimerkiksi metsät pystyvät niitä sitomaan.

Toinen iso syy on ruoka. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon. Tämä taas johtaa WWF:n mukaan muun muassa metsäkatoon maailman monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmilla alueilla.


Se myös muistuttaa, että suomalainen sika ja broileri ovat osa tätä ketjua, koska niiden rehu sisältää soijaa, jota usein viljellään sademetsiin kestämättömästi raivatuilla alueilla.

kuva: elaintieto.fi

kuva: www03.edu.fi
Etelä-Amerikassa tuotetaan valtaosa käyttämästämme soijasta, josta suurimman osan siis syötämme sioille ja siipikarjalle. Soijapellot ovat vallanneet alaa muun muassa Cerrado-savannilta Brasiliassa ja metsäkato uhkaa monien lajien tulevaisuutta.
Soijan tuotannon ympäristövaikutuksista voit lukea lisää täältä

WWF:n vinkit ovat yksinkertaiset: kasviksia ja kestävästi pyydettyä tai kasvatettua kalaa lautaselle, jotta lihan kulutus vähenee. Samoin ruokahävikki tulee pitää pienenä ja kaupasta kannattaa ostaa ympäristösertifioituja tuotteita.



Aika rankkaa tekstiä. Kasvisten syönnin lisäämistä kannattaa miettiä ei ainoastaan ylikulutuksen vuoksi vaan myös oman hyvinvoinnin kannalta.


 

Lähteet:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1460859000908
http://wwf.fi/uhat/ylikulutus/


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Muovin kerääminen on alkanut!

Hämeenlinnassa ja lähialueilla on ollut jätepisteillä isohkoja ongelmia sen jälkeen, kun ne siirtyivät vuodenvaihteessa Kiertokapulalta Pakkauskierrätys Rinki Oy:lle.

Tästä pääset Rinki oy:n sivuille

Olemme saaneet nähdä lehdissä kuvia kaaosmaisista jätepisteistä ja ihmiset ovat purkaneet kiukkuaan mielipidepalstoilla, kun pisteillä ei ole tapahtunut mitään.
Ihmiset ovat kuuleman mukaan jopa murtaneet lukittuja molokkeja ja pudottaneet sinne jätteitä, vaikka siellä ei ole ollut pussia. Paha juttu!
Muovinkeräyspisteitä odotettiin tulevaksi heti vuoden vaihteen jälkeen, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut.

Varmaan moni yllättyi viikolla 6, kun sai lukea sen lehdestä, että muovin keräyssäiliöt olivat ilmestyneet yllättäen Käikälään, Iittalaan ja Renkoon.

Kävin Iittalassa itse toteamassa, että totta se on.

Iittalan keskustan tuntuman jätepisteeseen voi nyt palauttaa myös muovia.

Toivotavasti ihmiset noudattavat ohjeita
Helsingin kaupungin sivuilta poimin tietoa PCV-muovista:

Mistä tunnistan PVC-muovin?

Jos kirkas muovi muuttuu taivutettaessa valkoiseksi, se melko varmasti on PVC:tä. PVC-muovissa voi olla merkintä 03 nuolikolmion sisällä (katso muovien merkinnät alempaa), mutta aina sitä ei ole. PVC:tä saattaa olla esimerkiksi muovikansioissa ja muovitaskuissa, sadevaatteissa, vahaliinoissa ja -peitteissä, suojakäsineissä sekä tekonahassa. Rakennustarvikkeista PVC:tä on esimerkiksi vanhoissa putkissa, listoissa, lattiamatoissa ja märkätilojen tapeteissa.

Tyypillisiä PVC-tuotteita ovat:
  • mapit, muovitaskut, piirtoheitinkalvot
  • kontaktimuovi, ruskea pakkausteippi, jotkut tarrat
  • äänilevyt, cd/dvd-levyjen kotelot
  • muovikortit, esim. luottokortit
  • ns. syvävedetyt myyntipakkaukset, kuten tablettien läpilyöntilevyt, lelu- ja autotarvikepakkaukset
  • puhallettavat lelut
  • sadetakit, kerniliinat
  • keinonahka
  • johdot, putket, letkut
  • kumihansikkaat ja muut suojavaatteet
  • muovipressut ja –ritilät
  • rakentamisessa käytetyt muovit, kuten tapetit, lattiapäällysteet, listat ja kattokourut  
  • Helsingin kierrätysjuttua täällä lisää
Hämeenlinnan Tiiriössä keräys alkaa vasta myöhemmin ja säiliöt ovat erilaiset.
Tiiriöön on suunniteltu muovin keräykseen puristímet, mutta niitä ei voi asentaa ennen kuin maa on sula, joten joudumme odottelemaan niitä melko pitkälle kevääseen.

Hämeen Sanomissa 30.1. oli artikkeli muovinkeräyksestä ja mielestäni siinä oli selkeästi esitetty mitä saa laittaa keräykseen ja mitä ei.

Kyllä!
Hankalaksi lajittelun tekee se, että korkit, kannet ja kalvot ovat usein eri materiaalia kuin itse pakkaus. Likaisia muovipakkauksia ei saa laittaa keräykseen, vaikka ne olisivatkin keräykseen kelpaavaa muovia.
EI!
Tarkkuuta ja huolellisuutta tarvitaan, jotta mahdollisimman paljon jätteistä päätyisi oikeaan kierrätysastiaan.

Ystävänpäivän sää näyttää tältä


Mukavaa kevään jatkoa ja nautinnollisia hetkiä lajittelun parissa ja jätepisteiden äärellä.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Orientaatio päiväkirjan tekoon


Sain ympäristökasvattajakoulutuksessa tehtävän, jonka annan nyt myös teille.

Tehtävä menee suurin piirtein näin:
"Tarkkaile työtäsi kestävän kehityksen näkökulmasta ja kirjaa ylös olennaisimmat havaintosi viikon ajalta. Onko käytännön työtehtävillä omasta mielestäsi merkitystä kestävän kehityksen kannalta? Toimitko ammatissasi vastuullisesti? Mitkä tekijät vaikuttavat toimintaasi?"

Muistathan/tiedäthän, että kestävä kehitys on muutakin kuin jätteiden lajittelua.


Kiertokapula.fi

 LAJITTELUSTA AJATTELUUN...

Netissä on paljon tietoa kestävästä kehityksestä ja sen eri osa-alueista. Tässä muutamia kuvapoimintoja:


Kestävä kehitys muodostuu kolmesta osa-alueesta, ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä.
Okka-säätiö kuvaa oppilaitoksen kestävän kehityksen näkökulmia näin:


Sykli, opisto, jossa opiskelen avaa asiaa näin:




Jokaisen omat kokemukset ja oma toiminta vaikuttavat ympäristöön. Joku ehkä ajattelee, että on ihan sama mitä yksi ihminen tai perhe tai Suomi tekee, mutta ei se kuitenkaan mene niin. Jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla, ympäristöä suojelevat toiminnot eivät edistyisi eikä mitään tuloksia olisi näkyvissä. Nyt tiedetään ainakin suurin piirtein mitä maapallolla on tapahtumassa ja pyritään siihen että meidän jälkeemme tulevilla sukupolvilla olisi turvallinen ympäristö, jossa elää.


Ja nyt on aika alkaa tekemään päiväkirjaa omasta toiminnasta :)

Tälläkin metsän reunassa olevalla kivipaasilla on varmasti oma mielenkiintoinen kulttuurinen taustansa.






lauantai 2. tammikuuta 2016

Kestävästi vuoteen 2016

Oikein miellyttävää ja onnellista vuotta 2016 teille kaikille!
Joulukuu mennä surahti ohi kuin varkain. Palaan kuitenkin ajassa hiukan taaksepäin, jotta saan ujutettua tänne jouluun liittyvän kuvan. Tapasin nimittäin yllättäen itse Joulupukin matkustaessani Helsinkiin junalla ennen joulua!
Joulupukki matkusti junalla, kun Etelä-Suomessa ei ollut/ole lunta
Joulukuu oli kyllä merkillisen lämmin kuukausi täällä Hämeenlinnan seudulla. Jouluviikolla lämpötila oli lähes sama kuin viime juhannuksena (+10 asteen kummallakin puolella).
Plussapuoliksi voidaan laskea, että energiaa on kulunut vähän lämmittämiseen, ihmiset eivät ole kaatuilleet, kun ei ole ollut liukasta ja pukeutuminen on ollut helppoa. Nyt kuitenkin taitaa olla oikea talvi edessä.

Aloitan tämän vuoden tärkeällä koko maailmaa koskevalla postauksella.
Minulle tulee ulkoasianministeriön julkaisema Kehitys-Utveckling, joka on globaaleihin kehityskysymyksiin ja kehitysyhteistyöhön erikoistunut lehti. Kehitys ilmestyy neljä kertaa vuodessa.  Joulukuun lehden mukana tuli vuodelle 2016 kalenteri, joka sisältää Agenda2030:n kestävän kehityksen tavoitteet.
Ulkoasianministeriön julkaisema kalenteri

Agenda 2030 sisältää 17 tavoitetta kestävään kehitykseen. Syyskuussa 2015 YK:n jäsenvaltiot sopivat näistä 17 tavoitteesta ja toimintaohjelmasta, jotka ohjaavat toimintaa vuoteen 2030 asti.
Vuoteen 2015 mennessä on saatu aikaisempien ohjelmien ja agendojen  avulla hyviä tuloksia: mm. äärimmäinen köyhyys on puolitettu, yli kaksi miljardia ihmistä on saanut puhdasta juomavettä ja yhdeksän kymmenestä lapsesta pääsee kouluun.

Uudet tavoitteet ja toimintaohjelma velvoittavat kaikkia maailman maita. Suomi tukee kehitysmaita ohjelman toteuttamisessa erityisesti kehityspolitiikan ja -yhteistyön keinoin.
Kotimaassa tärkeitä tavoitteita ovat mm. kestävä kulutus ja tuotanto sekä sukupuolten tasa-arvo.
Kalenterin ensimmäisellä aukeamalla on kerrottu tavoitteista sekä suomeksi että ruotsiksi.

17 tavoitetta kuvin ja sanoin


Sama ruotsiksi
Tässä kunnianhimoiset tavoitteet vielä luetteloituna:

1. Ei köyhyyttä
2. Ei nälkää
3. Terveyttä ja hyvinvointia
4. Hyvä koulutus
5. Sukupuolten tasa-arvo
6. Puhdas vesi ja sanitaatio
7. Edullista ja puhdasta energiaa
8. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
9. Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja 
10. Eriarvoisuuden vähentäminen
11. Kestävät kaupungit ja yhteisöt
12. Vastuullista kuluttamista
13. Ilmastotekoja
14. Vedenalainen elämä
15. Maanpäällinen elämä
16. Rauha, oikeus ja hyvä hallinto
17. Yhteistyö ja kumppanuus

Mikäli kiinnostuit enemmän asiasta niin käy katsomassa animaatio ja lukemassa lisää 
täältä. Sivulla on aineistoa myös opettajalle.

Kehityslehden voit lukea näköispainoksena täällä.

Lopuksi vielä varoituksen sana. Järvet ja lammet ovat jäätyneet ja koska ei ole lunta, niin voi tulla mieleen lähteä luistelemaan järven jäälle. Ensin on kuitenkin syytä tarkistaa jään paksuus. Lehden mukaan yksi henkilö on luistelureissullaan hukkunut pudottuaan jäihin, joten kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin uhkarohkea.
Hämeenlinnassa Hattelmalanjärvi, joka on kokonaan matala järvi, on ollut suosittu luistelupaikka. Ja siellä luistellaan varmasti tälläkin hetkellä. Myös ulkojäät ovat jo käytössä ja moottoriradan varikkolenkillä hiihdetään sujuvasti. Lomalaisten kannattaa nauttia ulkoilun eri muodoista nyt kun se on mahdollista.


Minä en menisi vielä näille jäille