keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Marraskuun teemat

Marraskuu on tunnetusti pimeä ja harmaa kuukausi. Monet suorastaan inhoavat sitä. Heti alussa on kuitenkin Pyhäinpäivä, jolloin muistetaan rakkaita poisnukkuneita ja viedään heille valoa. 

Halloweenia juhlitaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna, lokakuun viimeisenä päivänä tai Pyhäinpäiväviikonloppuna. Se tuo myös säpinää pimeyteen. 

Hämähäkki kutoo verkkojaan ja alla liitelijä leijailee asunnossa äänettömästi.

Ruotsalaisuuden päivää, Kustaa Aadolfin päivää, vietetään 6.11. Se on myös virallinen liputuspäivä. Marraskuun toinen sunnuntai on isänpäivä, jolloin myös liputetaan. Tämän jälkeen on vielä Lapsen oikeuksien päivä, 20.11. 

Ravitsemusviikko on 6.- 10.11 ja sen teemana on tänä vuonna "Ravitsemuksella on merkitystä". Koulutetut ravitsemusasiantuntijat ja alan opiskelijat ovat näkyvästi esillä sosiaalisessa mediassa, Viikolla on myös oma Instagramtili @ravitsemusviikko. Hashtag on #ravitsemusviikko, jolla voi seurata keskustelua.

Meinasi ihan unohtua kansallinen kirjolohen päivä, jota vietetään 2.11. Ennen kirjolohta sanottiin sateenkaarirautuksi, mutta Urho Kekkonen nimesi sen kirjoloheksi 58 vuotta sitten. Tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa kirjolohen päivää. Minäkin tein tuoreesta kirjolohesta keiton.

Marraskuun lopussa jännitys kohoaa, kun joulukalentereiden luukut odottavat avaamistaan. Niitä on jo kiitettävästi kaupoissa, samoin kuin joulusuklaita. Maltetaan kuitenkin vielä hetki.


maanantai 2. lokakuuta 2023

Blogin nimi muuttui taas

Jotta elämä ei kävisi kovin yksitoikkoiseksi, niin muutin taas tämän blogin nimeä. Otin tuon molokkisanan pois. Tulen käsittelemään täällä kaikenlaisia asioita, kuten olen tehnyt aikaisemminkin.

Olen nyt eläkkeellä ja nyt on aikaa, tai ainakin niin kuvittelen, keskittyä kaikenlaiseen somettamiseen, blogeihin ja kaikkeen mikä kiinnostaa.

Tämä blogikin alkaa taas elää.


Kuvassa Mallan luonnonpuiston ehkä kuvatuin kivi. Kävimme Kitsiputouksella ruska-aikaan ja tämä matkan varrella oleva kivi on yksi lempparikivistäni. 

Palataan!

tiistai 27. syyskuuta 2022

MolokkiMemman ympäristöblogi

 Olen miettinyt mitä teen tämän blogin kanssa ja viime viikonloppuna päätin, että en hautaa tätä vaan muutan sen nimen ja jatkan bloggaamista ja ploggaamista. Vielä on työkiireitä sen verran, että postauksia tulee harvakseltaan, mutta kun jään vajaan vuoden päästä eläkkeelle niin herättelen tämän kunnolla henkiin. Eläkkeellä on aikaa, niinhän kuuluisa sanonta lupaa. 

Harrastan roskien kerääämistä ja luonnossa liikkumista. Ensimmäinen tuo kuumat tunteet pintaa varsinkin kun ihmiset ovat jättäneet roskansa luontoon tähän tyyliin. Jälkimmäinen taas kompensoi ja tasoittaa mielen.
Syksy on kaiken pimeyden keskellä niin ihanaa aikaa. Luonto muuttaa väriään päivä päivältä.
Kännykkä laulaa koko ajan, niin paljon ihania kohteita on matkan varrella.

Ja herkkujakin löytyy "ihan läheltä".


 MolokkiMemma kiittää. Roskat menevät molokkiin ja tölkin hinta on jo lunastettu.

Ihanaa syksyä!

torstai 25. helmikuuta 2021

Blogi on muuttunut

Koulutuskuntayhtymä Tavastian kotisivut ovat muuttuneet ja myös blogien alustat ovat vaihtuneet. Sivuille on valikoitu täältä kaksi postausta, jotka ovat luettavissa Ammattiopisto Tavastian sivuilta 

Kyseisellä sivulla näkyvät kaikki blogit, mutta jos haluat valita vain Ympäristöblogin, niin sekin on mahdollista.  Klikkaa tätä.

Minä pohdin tällä hetkellä, miten jatkan. En halua hukata tätä blogia, joten tulen luultavasti miettimään  tälle uuden nimen ja poistamaan Ammattiopisto Tavastian logon täältä. 

Uuden alustan käyttämisessä on omat haasteensa ja lisäksi luulen, että minun pitää vaihtaa tyyliä vähän asiallisemmaksi, jotta postaukset täyttävät vaadittavat kriteerit.Täytyy perehtyä tarkemmin asiaan, kun on siihen aikaa. 

Ensi viikolla vietämme talvilomaa.Tämä alkuvuosi on ollut poikkeuksellinen kun olemme saaneet nauttia lumesta ja pakkasesta.





Tällä hetkellä (25.2.) on kuitenkin lämpöasteita ja kaikkialla on liukasta.  Yritetään pysyä pystyssä.

Mukavia helmikuun viimeisiä päiviä ja kevään pilkahduksia maaliskuun alkuun.