tiistai 27. syyskuuta 2022

MolokkiMemman ympäristöblogi

 Olen miettinyt mitä teen tämän blogin kanssa ja viime viikonloppuna päätin, että en hautaa tätä vaan muutan sen nimen ja jatkan bloggaamista ja ploggaamista. Vielä on työkiireitä sen verran, että postauksia tulee harvakseltaan, mutta kun jään vajaan vuoden päästä eläkkeelle niin herättelen tämän kunnolla henkiin. Eläkkeellä on aikaa, niinhän kuuluisa sanonta lupaa. 

Harrastan roskien kerääämistä ja luonnossa liikkumista. Ensimmäinen tuo kuumat tunteet pintaa varsinkin kun ihmiset ovat jättäneet roskansa luontoon tähän tyyliin. Jälkimmäinen taas kompensoi ja tasoittaa mielen.
Syksy on kaiken pimeyden keskellä niin ihanaa aikaa. Luonto muuttaa väriään päivä päivältä.
Kännykkä laulaa koko ajan, niin paljon ihania kohteita on matkan varrella.

Ja herkkujakin löytyy "ihan läheltä".


 MolokkiMemma kiittää. Roskat menevät molokkiin ja tölkin hinta on jo lunastettu.

Ihanaa syksyä!