maanantai 30. marraskuuta 2015

Pariisin ilmastokokous 2015

Nyt mennään vähän omien rajojen ulkopuolelle. Yk:n ilmastokokous Pariisissa alkoi 30.11. ja jatkuu kaksi viikkoa aina 11.12.2015 saakka. Aihe ei välttämättä liikuta kaikkia, vaikka se oikeasti liikuttaakin. Ilmastonmuutos vaikuttaa monen ihmisen elämään. Vedenpinnan nousu, kuivuus ja sään ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa vakavan pulan ruoasta ja juomavedestä.


Tunnettu Pariisin maamerkki, Eiffel-torni
Pariisissa neuvottelee 196 maata tavoitteenaan saada aikaan vuonna 2020 voimaan astuva maailmanlaajuinen ilmastosopimus. Toteutuessaan tämä olisi ensimmäinen sopimus, jonka takana olisi suurin osa maailman maista.

Hämeen Sanomien  (su 29.2.15) mukaan moni kehittyvä maa ja EU haluavat Pariisista maita sitovan ilmastosopimuksen, josta raportoitaisiin viiden vuoden välein. Yhdysvallat ja Kiina eivät sen sijaan halua ilmastotoimiensa ylikansallista valvontaa. Päätavoite on saada ilmaston lämpeneminen kuriin, niin ettei keskilämpötila nouse 2 astetta enenpää. 


180 maata on luvannut vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vuoteen 2030 mennessä. Lisää osallistujia tarvitaan, jotta päästäisiin ilmakehän noin kahden asteen lämpenemiseen. 
Jotkut kehitysmaat haluavat tämän toteutuvan jo vuoteen 2020 mennessä. Kehitysmaita rasittavat ilmastonmuutoksesta aiheutuvat tuhot kuten hirmumyrskyt ja merenpinnan nouseminen. Sen vuoksi köyhät maat odottavat rikkailta mailta apua ongelmiin.

G7-maat (Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Japani ja Kanada) ovat ilmoittaneet tavoitteekseen fossiilisista polttoaineista (öljy, kivihiili, maakaasu ja turve) luopumisen tämän vuosisadan aikana. Fossiiliset polttoaineet ovat uusiutumattomia tai hitaasti uusiutuvia.   
 
Pieni pala Pariisia Eiffel-tornista kuvattuna

 Näin mm. voit itse vaikuttaa ja antaa oman panoksesi ilmaston hyväksi:

- kierrättää jätteet entistä paremmin
- kävellä ja pyöräillä aina kun se on mahdollista
- käyttää julkisia liikennevälineitä
- välttää turhan tavaran ostamista
- käyttää omaa kauppakassia muovikassin sijaan
- sammuttaa valot kun huoneeseen ei jää ketään

Valoa syksyn pimeyteen
Nyt eletään vuoden pimeintä aikaa, mutta kun omistaa asialliset ulkoiluvaatteet ja heijastinasiat ovat kunnossa, niin voi nauttia vielä hetken lämpimästä loppuvuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti