sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukut 8-14

Joulukalenteri jatkuu...

8. JEAN SIBELIUS 149 V

Hämeenlinnan Sibeliuspuistossa on Jannen patsas
Kestävän kehityksen yksi osa-alue on sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Tämän luukutuksen luukuista monet kuuluvat siihen osioon.
Vuosi 2015 on Sibeliuksen juhlavuosi ja Hämeenlinnassa on monenlaista ohjelmaa teeman puitteissa.
Tästä pääset tutustumaan ohjelmatarjontaan.


9. AIKA

Luin jostain lehdestä, että lemmikille ei kannattaisi aina antaa herkkuja lahjaksi vaan yhdessäoloa ja leikkimistä. Sama pätee ihmisiinkin, anna läheisellesi lahjakortti, jolla annat hänelle aikaasi.Yhdessä olemisen ja tekemisen riemua ei voita mikään!
Jouluna yksinäisyys korostuu, kaikilla on kova kiire tehdä yhtä ja toista ennen h-hetkeä eli aattoa. Tänä vuonna aatto on keskiviikkona ja monet ovat töissä alkuviikon ja useat myös koko joulun. Jokaisen olisi hyvä tarkistella aikataulujaan siten, ettei ole ihan "katkipoikki" aattoiltana.
Mutta sinä, joka olet antamassa lahjaa, anna aikaasi ihmiselle joka sitä kaipaa.

Yhdessäolon riemua!





10. IHMISOIKEUDET

YK:n yleiskokous hyväksyi 10. päivä joulukuuta vuonna 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen.

"Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille sukupuolesta, rodusta, varallisuudesta, kansalaisuudesta, asuinmaasta tai mistä tahansa muusta seikasta riippumatta. Ihmisoikeuksien luovuttamattomuus viittaa niiden synnynnäisyyteen: ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle jo yksinomaan hänen ihmisyytensä perusteella. Ihmisoikeuksien luovuttamattomuudesta seuraa, että keneltäkään ihmiseltä ei voida ottaa näitä oikeuksia pois. Ihmisoikeuksien perustavanlaatuisuus tarkoittaa sitä, että ainoastaan hyvin tärkeät oikeudet luokitellaan ihmisoikeuksiksi."

Tässä kohtaa kannattaa katsoa itseään ulkopuolisena ja nähdä, miten itse kohtaa erilaisuuden ja eritaustaiset ihmiset. Jos siinä on parantamisen varaa niin kannattaa ryhtyä töihin!

Kuva sivuilta: carlsonwagonlit.fi


11. TULI

Monenlaiset kynttilät ja valosarjat valaisevat joulukuussa koteja. Myös "tavallisia" kynttilöitä on monessa ruokapöydässä luomassa elävän tulen tunnelmaa. Perinteisestihän meillä tai ainakin minulla on kuva, että romanttinen illallinen syödään aina kynttilän valossa. Muistan lapsuudestani joulukuuset, joissa oli myös elävät kuusen kynttilät. Niiden kanssa piti olla todella huolellinen, ensinnäkin, että laittoi ne vahvoille oksille ja siten, ettei yläpuolella ollut toista oksaa, joka olisi saattanut syttyä palamaan liekistä. Ajat ovat nyt toiset ja hyvä niin. Tulipalovaara on huomattavasti pienempi kuin ennen.

Erilaisissa tapahtumissa saattaa olla myös jätkänkynttilöitä tuomassa tunnelmaa.

12.LÄHIYMPÄRISTÖ

Aina ajatellaan, että pitää matkustaa pois saamaan kokemuksia, mutta monta kertaa lähellä saattaa olla enemmän. Meillä on poroja Iittalassa ja Hämeen Härkätien varressa.
Etelän poro

13. LUCIA

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi 13.12. Päivä on alunperin kuulunut katoliseen pyhimyskalenteriin. Suomen Lucia on valittu jo 60 vuoden ajan. Tänä vuonna neito löytyi Ahvenanmaalta. Lucian päivää vietetään lähinnä ruotsinkielisessä kulttuurissa, mutta myös Hämeenlinnassa sillä on perinteet.
Lucian asu on valkoinen, jossa on punainen vyö. Hänellä on kynttiläkruunu päässä ja yleensä vielä kynttilä kädessä.



 Kuva:http://kirjasto.poytya.fi/kilpailu/lucia.jpg

14. LUMI

Niin sitä saatiin noin kymmenen sentin kerros lunta ihan yhtäkkiä. Nyt jännitetään, saammeko valkoisen joulun vai tuleeko taas lämpöaalto, joka sulattaa lumen pois.
Mutta ei kuluteta energiaa siihen mihin emme voi vaikuttaa, vaan nautitaan valosta nyt kun sitä on! Murehditaan mustaa joulua sitten kun se on todellisuutta :)


Pihlajanmarjat lumihunnussa

 Kyllä on kaunista!

Jäädään odottamaan millaista maisemaa maalaan seuraavassa luukutuksessa viikon päästä!






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti