sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukut 22 - 28

Tervetuloa jälleen luukutusten pariin! Muistutan vielä, että tämä joulukalenteri on joulukuun kalenteri eli luukutan kuun/vuoden loppuun saakka.

22. LYHYT JA PIMEÄ

Talvipäivänseisaus -päivänä päivä on lyhyimmillään ja yö pisimmillään. On siis vuoden pimein päivä. Täällä Hämeenlinnassa se oikeasti tuntuikin siltä, koska lunta ei ollut nimeksikään. Nyt se on kuitenkin taakse jäänyttä aikaa. Tänään tätä kirjoittaessani päivä on jo kuusi minuuttia pitempi kuin 22.12. VALOA kohti mennään!

Tämä on kuvattu ennen auringonnousua

Meillä on kuitenkin vielä valoisaa verrattuna esim. Utsjokeen, joka saa odottaa auringonnousua tammikuun 17. päivään. Aurinko laski siellä marraskuun 25. päivä ja nousee seuraavan kerran 17.1.2015 klo 11.51.



23. PALOKUORMA

Luulin olevani fiksu, kun laitoin rappukäytävään oveni viereiseen nurkkaan jouluaiheista rekvisiittaa. Ajattelin  asiaa siivoojan kannalta siinä mielessä, että laitoin ne vasta sen jälkeen kun joulun siivoukset oli tehty.
Mutta sain heti palautetta... vävykokelas, jouluksi valmistunut palomies, kysyi vierailulle tullessaan, että ovatko koristeet minun ja kuulleessaan että on, valaisi minua siitä, ettei rappukäytävään saa laittaa minkaanlaista palokuormaa. Joku saattaa saada idean ja sytyttää ne palamaan. Opin kerrasta!


Ei saa kerätä palokuormaa rappukäytäviin

Tarkistahan sinäkin oma rappukäytäväsi ihan vaan yleisen turvallisuuden vuoksi.



24. VALKOINEN JOULU

Sitä toivottiin, se tuli ja kyllä sitä tulikin. Lumihana oli auki oikein kunnolla, jonkun mielestä meni hiukan överiksikin.
Lunta tuli 20-25 cm aaton aikana. Kävelyteitä ei ehditty aattona auraamaan.

25. "HYVÄ RUOKA, PAREMPI MIELI"

Jouluaatto ja suurimmat paineet ovat ohi, toivottavasti. Joulun aika on sujunut melko rauhallisesti, ainakin uutisten mukaan.
Nyt voi laittaa kattilat pöytään ja nauttia kiireettä hyvästä ruoasta, mitä se sitten kullakin tarkoittaa.

Saman pöydän ääressä nautiskellaan ruoasta ja seurasta

Jouluna korostuu yhdessäoleminen. Meillä saatiin isot naurut joulupäivänä Alias-pelistä. Muistipeli sopii myös aikuisille palapeleistä puhumattakaan. Kaiva sinäkin lauta- ym. pelit esiin!


26.TAPANI

Tapanin päivä on yleinen vierailupäivä tai ainakin ennen oli. Minulle on opetettu, että joulupäivänä ollaan kotona, mutta Tapanina voi lähtee kyläilemään. Ehkä tuo ei enää ole kovin ajankohtainen ohje. Perinteisesti Tapanina on tehty myös rekiajeluja, mutta se on varmaankin harvemman herkkua nykyään.
Vierailuilla tietty kysellään ja katsellaan, mitä lahjoja pukki on kullekin tuonut. Veljeni sai  lahjan, joka on aivan ihana. Siinä on tervaleppää, ja katajaa. Ohjeessa on, että se ripustetaan ensin saunan seinälle, jossa se luovuttaa tuoksuaan saunojille noin kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen se käytetään sytykkeenä.

Tuoksun tuoja
On hieno idea! Ei jää nurkkiin ajelehtimaan ylimääräisenä roinana. Kiitokset keksijälle!


27. ELÄVÄ TULI

Oikeat kynttilät tuovat valoa ja tunnelmaa. On kuitenkin muistettava, että niitä ei saa jättää valvomatta.


Elävä tuli tuo tunnelmaa

Itse huomasin myös, että kun paljon tuikkuja ja kynttilöitä palaa samaan aikaan niin ne luovuttavat myös lämpöenergiaa huomattavan määrän. Pieni tuuletus tekee terää varsinkin jos on paljon porukkaa samassa tilassa.


28. VIATTOMIEN LASTEN PÄIVÄ

Viattomien lasten päivä on kristinuskon juhlapäivä, jota vietetään Herodeksen surmauttamien lasten muistoksi.
Tänä vuonna Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pappa Fest ry järjestävät Viattomien lasten päivän konsertin Helsingissä 30.12. Konsertin tuotto käytetään nuorten mielenterveystyön hyväksi.

Ajatus sinulle

Tämä päivä on hyvä päivä niiden lapsien ja nuorten muistelemiseen, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet meidät.


No niin,
vielä on kolme luukkua jäljellä. Niissä pääosaa tulee esittämään uuden vuoden lupaukset. Niitähän me teemme lähes jokainen. Joskus ne unohtuvat jo ennen kuin on sanonut ne ääneen. Mutta se kuuluu elämään!

Sitten vielä muistutuksia

Muista SUOJALASIT kun lähdet ilotulituskarkeloihin!

Ja vanhemmat, pitäkää huolta lapsistanne, muistakaa IKÄRAJAT!

Pitäkää huoli myös koiristanne! Uusi vuosi on niistä suurimmalle osalle pelottavaa aikaa!




Iines ei tykkää yhtään raketeista






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti