torstai 15. lokakuuta 2015

Teemaviikon perjantai

Perjantai 9.10.2015 oli Syöpäsäätiön lanseeraaman Roosa-nauhan päivä. Omaa energiaansa tai omalla energialla hankittua rahaa saa käyttää myös muiden auttamiseen.

Hyvän asian vuoksi
Energia (E) on mielenkiintoista. Nyt on energiansäästöviikko ja säästetään energiaa, toisaalta taas energiaa pitäisi kuluttaa.


SI-järjestelmässä energian ja myös työn yksikkö on joule (J). Sähköenergiasta puhuttaessa yksikkö on KWh, joka on 3,6 MJ = 3 600 000 J, meille ehkä tutummin ilmaistuna 3 600 KJ. En nyt kuitenkaan lähde sen tarkemmin fysiikan syövereihin, voit itse perehtyä asiaan kaivamalla tietoa kirjoista (#someton) tai netistä (#somellinen).


Meille naisille hyvin tuttua on puhua kilokaloreista. 1 kcal on 1000 kaloria ja 1 kcal on 4,2 KJ. Jossain vaiheessa yritettiin päästä kaloreista eroon, mutta se ei ole onnistunut. Kaikkien elintarvikkeiden ja ruokien energia-arvot ilmoitetaan nykyään sekä jouleina että kaloreina.
Kaikki se energia, ne joulet tai kalorit, joita nautit suun kautta, olisi päivän mittaan myös kulutettava, jotta ei tapahtuisi "laajenemisilmiötä". Oman hyvinvoinnin vuoksi ei kannata säästellä energiaa vaan liikkua syöty energia pois itselleen sopivalla tavalla. Siinä voi saada "kaksi kärpästä" yhdellä kertaa. Kroppa pysyy kunnossa ulkoisesti ja sisäisesti.

Älylinjasto kertoo kuinka paljon kaloreita lautasellesi keräät


Metoksen laitevalikoimaan kuuluu nykyään älylinjasto, jossa asiakas saa tiedon siitä kuinka paljon energiaa (kaloreita/jouleja) tarjottimelle kerätty annos sisältää. Linjasto on siis "tietokone", johon ohjelmoidaan ruokalista jne. Mielenkiintoista. Tällä hetkellä tätä kokeillaan muutamissa paikoissa Suomessa.


Tiesitkö muuten, että meillä on täällä Tavastiassa paljon aktiivista väkeä!
Sakun liikuntakampanjaan, liikkeelle.net, osallistuu oppilaitoksestamme seuraavat tiimit:


KILPASARJA
Tavastian juoksukäet
Hookasi
Kulkurit ja Kaunottaret
Jannen enkelit
Huumassa Kiitäjät
Kätevät polvinostajat
Kauppiksen kirmaajat


RENTOSARJA
Tavastian rusinat
Soten rennot trammat



Jos et nyt ole mukana, niin muista ensi syksynä kerätä itsellesi tiimi tai tuoda esiin halukkuutesi lähteä mukaan. Näissä liikutaan hymyssä suin mutta tosissaan. Ja eihän se liikkuminen ole kampanjoista kiinni... mutta ryhmässä on oma voimaannuttava energialatauksensa!

Sitten paikallisiin uutisiin:

Luonnonvalo ja kynttilät loivat tunnelmaa

Kahvila-ravintola Punaportilla säästettiin sähköä tiistain lounaalla eli lounas nautittiin kynttilän valossa.
Ei liinoja pöydässä ja suu pyyhittiin tällä aterialla käsipyyhepaperiin


Torstaina säästettiin kuluja lautasliinoissa, mutta ei palvelussa eikä ruoan maussa ja laadussa.


Pehmeä käsipyyhepaperi toimi teeman hengessä servettinä. Askeettisuutta lisäsi vielä se, että pöytäliinat puuttuivat.

Ei paha!

Tässä säästö muutettuna euroiksi:


Paksut kuitukangasservetit: 0,23€ / kpl (käytetään kangasservetin asemesta yleensä ns. paremmissa kattauksissa)
Ohuet lounaalla käytettävät 33x33 servetit : 0,07€ / kpl 
Käsipyyhepaperi: säkin hinta on 19,22€, säkissä on 24 pientä pakettia ja paketissa on 150 kpl, joten yksi paperi on 0, 5 senttiä.

Laskelma torstain asiakasmäärällä:
150 asiakasta
Eli tänään lounaalla "käsipaperiservetit maksoivat 0, 75 € SIIS koko satsi vajaan euron!
Lounasservetit 33x33 olisivat maksaneet 10,50 € ja kuitukangasservetit 34,50 €!

Tämä myös antaa konkreettista tietoa asiakkaille siitä, että lounaan hintaan sisältyy paljon muutakin kuin aterian raaka-aineet ja palvelu (työ).

TaiTava-shopissa on tietoa lajittelusta ja Hämeenlinnan kierrätys- ja lajittelupisteistä!

Paljon on mahdollisuuksia laittaa tavara kiertämään jos vain tahtoa löytyy

Sähköpostiosoitteeseen keke@kktavastia.fi ei ole tullut yhtään postia tai sitten se on hävinnyt bittitaivaaseen. Oikeastaan se olisi ollut yllätys, lähes järkytys, jos joku olisi ollut niin aktiivinen. Kestävä kehitys ja energiansäästö kulkevat arjessa mukana, mutta vaatii aikamoista energialatausta tulla pois mukavuusalueelta ja ottaa osaa!



Toivottavasti tämä Erkki Wähä-Virtasen ratsaama kahvihuone ei ole sinun:
https://www.youtube.com/watch?v=FhYjV-nqUE8


Motivan tiedotteissa on säästövinkkejä rakentajille:

http://www.energiansaastoviikko.fi/ajankohtaista/uutiset/kampanjauutiset_2015/rakenna_kunnolla_saastat_kustannuksissa.4063.news

ja energiakatselmuksen tuomista eduista: ILMASTOINTI on todellinen energiasyöppö!
http://www.energiansaastoviikko.fi/ajankohtaista/uutiset/kampanjauutiset_2015/pk-yritysten_ja_kuntien_energiakuluihin_saastoja_energiakatselmuksella.4066.news

Otin tästä edellisen linkin kuvan pois, mutta en saanut rivien väliä poistettua, joten se nyt sitten on tässä: 


Kestäväsi lomalle ja energiaa pursuten takaisin töihin!

http://www.energiansaastoviikko.fi/files/93/ESV_Lataa_s-posti_allekirjoitus.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti