perjantai 7. joulukuuta 2018

7 Osta työtä Suomeen

Tällekin päivälle (7.12.) on oma teemansa: "Osta työtä Suomeen". Suomalaisen Työn Liitto on päivän takana.
Suomalaisen Työn Liitto on toiminut jo yli 100 vuotta sen eteen, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy.
Jos haluat lukea lisää asiasta, niin pääset tästä Suomalaisen Työ Liiton sivuille.

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään nyt neljättä kertaa. Päivällä halutaan muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä. Nykyään iso osa suomalaisista ajattelee, että tuotteen tai palvelun työllistävyys tulee vaikuttamaan ostiópäätöksiin yhä enemmän. Mitä mieltä sinä olet?

 Itsenäisyyspäivän jälkeen on hyvä pysähtyä miettimään omia kulutustottumuksiaan.

Näistä merkeistä tunnistat suomalaisen työn.
Avainlippu voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle, kun kotimaisuusaste on vähintään 50 %. Keskimääräisesti Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 %.
Avainlippu -merkkiä on myönnetty yli 4 000 kpl. Merkki on muun  muassa Novita -lehdellä, Seinäjoen tangomarkkinoilla ja Fredriksonin ylioppilas- ja valmistumislakeilla.

Design from Finland -merkki voidaan myöntää tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle, jonka luomisessa muotoilu on ollut keskeisessä asemassa. Merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta Suomessa ja kansainvälisesti. Käyttäjälähtöisyys on yksi keskeisimpiä merkin myöntämiskriteerejä.
Nanso, Nokian kumisaappaat ja Isku ovat muun muassa tämän merkin omistajia.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään. Yritykset toimivat vastuullisesti ja kantavat yhteiskunnallista vastuuta. Voitosta vähintään puolet käytetään toiminnan kehittämiseen tai lahjoitetaan johonkin hyvään tarkoitukseen. Merkin voi saada yritys, joka on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia.

Luotsi-säätiöllä on tämä merkki. Hienoa!

Tietoa muista tuotteista, palveluista  tai yrityksistä, joilla on edellä mainittuja merkkejä löydät Sinivalkoinen valinta -sivustolta.

Palatakseni otsikkoon, itse olen ollut melko tarkka ostamieni tuotteiden kanssa. Mieluummin suomalaista, jos on mahdollista. Tässä yksi esimerkki. Iso Pahkalan tuikkutalo, joka on ostettu Kalajoelta tehtaan omasta myymälästä. Varmasti kotimaista työtä ja toimii.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti